Lemmikki ja huomisen lounas

Vil­ja Hau­ta­maa

Ka­nin­li­ha on val­kois­ta, broi­le­rin kal­tais­ta li­haa. Sii­nä on pal­jon pro­tei­i­nia, mut­ta vä­hän ko­les­te­ro­lia. Li­ha­tuot­ta­vuu­del­taan kani on yk­si par­haim­pia tuo­tan­to­e­läi­miä. Sel­lai­sek­si sitä ei kui­ten­kaan miel­le­tä. Ei ai­na­kaan län­si­mais­sa. Vii­me vuo­si­kym­me­nien ajan kani on ol­lut mie­li­ku­vis­sam­me lem­mik­ki. Ei­kä lem­mik­ke­jä syö­dä.

”Ja mä ym­mär­rän sen ihan hy­vin. Kyl­lä­hän me ih­met­te­lem­me si­tä­kin, et­tä koi­ria syö­dään. Mut­ta niin vaan ta­pah­tuu.”

Tä­män sa­noo Ka­nii­nin­kas­vat­ta­jat ry:n pu­heen­joh­ta­ja Lau­ra Meh­to­nen.

Meh­to­sel­le kani on sekä lem­mik­ki et­tä tuo­tan­to­e­läin. En­sim­mäi­set lem­mik­ki­ka­nin­sa hän hank­ki jo kol­me­kym­men­tä vuot­ta sit­ten. Tätä seu­ra­si­vat kiin­nos­tus ro­tu­ka­nien kas­va­tus­ta ja näyt­te­lyi­tä koh­taan.

Meh­to­sel­la ei ole täl­lä het­kel­lä yh­tä­kään ka­nia, jota hän kas­vat­tai­si pel­käs­tään tuo­tan­to­tar­koi­tuk­ses­sa, vaan ne ovat mu­ka­na esi­mer­kik­si näyt­te­ly­toi­min­nas­sa. Mut­ta kun on ai­ka lo­pet­taa kani, sii­tä hyö­dyn­ne­tään kaik­ki. Ka­nin­li­has­ta val­mis­te­taan ruo­kaa, sen si­sä­e­li­met so­pi­vat al­ler­gi­sen koi­ran ruo­ak­si, tur­kis­ta voi val­mis­taa esi­mer­kik­si tyy­nyn­pääl­li­siä, kor­vat ja kä­pä­lät so­pi­vat koi­rien ja kis­so­jen le­luik­si. Käy­tän­nös­sä yk­si­kään osa ka­nis­ta ei mene huk­kaan.

Laura Mehtonen

”Kani tuot­taa pe­rä­ti kol­me ki­loa li­haa sil­lä ruo­ka­mää­räl­lä, jol­la nau­ta tuot­taa li­haa 500 gram­maa”, Meh­to­nen sa­noo.

Kyse on siis eko­lo­gi­ses­ta li­han­tuo­tan­nos­ta. Mut­ta eri­tyi­ses­ti nuo­rem­man su­ku­pol­ven on vai­ke­aa näh­dä ka­nia tuo­tan­to­e­läi­me­nä. Ai­na näin ei kui­ten­kaan ole ol­lut. Sota-ai­kaan kani oli tuo­tan­to­e­läin. 1930- ja 1940-lu­vuil­la ka­ne­ja syö­tiin pal­jon, sil­lä pula-ai­ka­na nii­den pi­tä­mi­nen oli help­poa. Ka­nit niit­ti­vät ojan­pen­kat, ja sen li­säk­si niil­le syö­tet­tiin puu­nok­sia ja mui­ta ko­ti­ta­lou­den täh­tei­tä. Ka­nien kas­va­tus ruo­an­tuo­tan­to­tar­koi­tuk­ses­sa on ta­val­lis­ta yhä myös mo­nis­sa ke­hit­ty­vis­sä mais­sa.

”Kani on köy­hään ra­vin­toon so­peu­tu­va eläin. Se syö yleen­sä hei­nää, se on sen pää­ruo­ka. Sen li­säk­si esi­mer­kik­si joko re­hu­pel­let­tiä, vil­jaa, här­kä­pa­pua tai her­net­tä.”Ka­nis­ta saa sen ko­koon näh­den yl­lät­tä­vän pal­jon li­haa. Meh­to­sen mu­kaan kol­mes­ta ka­nis­ta, jot­ka ku­kin pai­na­vat 3–4 ki­loa, saa yh­teen­sä rei­lut vii­si ki­loa jau­he­li­haa. Sii­tä mää­räs­tä Meh­to­sen kah­den hen­gen ta­lous saa kai­ken tar­vit­se­man­sa li­han koko tal­ven ajak­si.

Mo­net tuo­tan­to­ka­nien kas­vat­ta­jat ovat maan­vil­je­li­jöi­tä, jol­loin ka­nin ra­vin­non voi saa­da omas­ta pel­los­ta. Täl­löin ka­nin­ruo­as­ta ei tar­vit­se mak­saa, ei­kä sitä myös­kään tar­vit­se kul­jet­taa kau­kaa.

”Mie­les­tä­ni ko­ti­tar­ve­tuo­tan­nos­sa on tär­ke­ää, et­tä li­haa tuo­te­taan suo­ma­lai­sit­tain. Ka­nil­le tu­li­si syöt­tää juu­ri suo­ma­lais­ta hei­nää ja vil­jaa, ei­kä tuo­da sitä mis­tään Kes­ki-Eu­roo­pas­ta. Ei­hän sii­nä oli­si mi­tään jär­keä”, sa­noo Meh­to­nen.

Muu­ta­man ka­nin al­ku­kus­tan­nuk­set häk­kei­neen vaih­te­le­vat 200 ja 500 eu­ron vä­lil­lä. Tä­män li­säk­si ka­nien ruo­kin­ta vie oman sum­man­sa, el­lei­vät ruo­at löy­dy omas­ta pel­los­ta. Ka­ni­naa­ras syn­nyt­tää kui­ten­kin hel­pos­ti kuu­des­ta kym­me­neen poi­kas­ta, use­am­man ker­ran vuo­des­sa.

”Äk­ki­ä­hän sil­lä li­han­tuo­tan­nol­la saa tuon al­ku­kus­tan­nuk­sen ka­tet­tua.”

Ra­haa sääs­tääk­seen moni ka­ne­ja tus­kin kui­ten­kaan kas­vat­taa.

”On­han sii­nä työ­tä. Ka­nia täy­tyy hoi­taa, lo­pul­ta se pi­tää teu­ras­taa ja liha val­mis­taa. Mut­ta sit­ten­hän sä tie­dät, mi­ten se liha on tuo­tet­tu. Mä it­se pi­dän sii­tä aja­tuk­ses­ta, et­tä kun se kani on sii­nä lau­ta­sel­la, mä tie­dän, mi­ten se on syn­ty­nyt, mi­ten sitä on hoi­det­tu ja mi­ten se on kuol­lut.”

Täs­tä syys­tä Meh­to­nen pi­tää ka­nin­li­haa eko­lo­gi­se­na li­ha­na. Ka­nia ei kul­je­te­ta pit­kiä mat­ko­ja teu­ras­ta­moon, vaan se teu­ras­te­taan it­se käyt­tä­mäl­lä tain­nu­tus­jous­ta ja te­rä­vää veis­tä. Teu­ras­ta­mi­seen ei tar­vi­ta eril­li­siä lu­pia, mut­ta kou­lu­tus­ta Meh­to­nen suo­sit­te­lee. Ka­nin­li­haa ei myös­kään kul­je­te­ta kaup­poi­hin, ei­kä sen mat­kal­la lau­ta­sel­le ole usei­ta vä­li­kä­siä. Kai­ken voi teh­dä it­se.

”Luu­len, et­tä syy­nä kas­va­tuk­seen on se, et­tä te­ho­tuo­tet­tua li­haa vie­ras­te­taan.”

Suo­mes­sa on täl­lä het­kel­lä al­le kym­me­nen am­mat­ti­mais­ta yri­tyk­sek­si re­kis­te­röi­ty­nyt­tä li­ha­ka­nin­tuot­ta­jaa, jot­ka myy­vät tuot­ta­maan­sa ka­nin­li­haa eteen­päin. Mut­ta ko­ti­tar­ve­ka­nin­kas­vat­ta­jia on sa­to­ja.

”Vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den ai­ka­na oma­va­rais­ta­lou­teen siir­ty­mi­ses­tä on tul­lut tren­di ja se on tul­lut enem­män nuor­ten ih­mis­ten tie­toi­suu­teen. Niil­le, jot­ka tie­dos­ta­vat esi­mer­kik­si te­ho­tuo­tan­non on­gel­mat, voi­si ol­la luon­te­vam­paa syö­dä sel­lais­ta li­haa, jon­ka al­ku­pe­rän he tie­tä­vät.”

Toi­saal­ta nuo­ret ovat myös nii­tä, jot­ka vie­ras­ta­vat aja­tus­ta ka­nis­ta tuo­tan­to­e­läi­me­nä. He miel­tä­vät ka­nin lem­mi­kik­si. Ja sen Meh­to­nen ym­mär­tää.

Meh­to­sen ko­to­na jo­kai­nen kani ni­me­tään, vaik­ka ne lo­pul­ta pää­ty­vät­kin pa­taan. Se, et­tä kani lo­puk­si ta­pe­taan ja syö­dään, ei vai­ku­ta sii­hen, mi­ten Meh­to­nen suh­tau­tuu eläi­meen.

”Ta­val­laan oma­kin suh­tee­ni ka­nei­hin on ver­rat­ta­vis­sa lem­mi­kin ja omis­ta­jan vä­li­seen suh­tee­seen. Mä ar­vos­tan sitä eläin­tä heti sen elä­män alus­ta saak­ka. Kun se syn­tyy, mä tie­dän mi­hin tar­koi­tuk­seen se kas­vaa.”

Meh­to­sen mu­kaan ih­met­te­lyä sii­tä, kuin­ka oman lem­mik­kie­läi­men­sä voi syö­dä, kuu­lee ai­ka ajoin.

”Ky­sy­tään, et­tä söi­sit­kö sä kis­san tai koi­ran. No mi­nä­hän ai­na sa­non, et­tä voin syö­dä ihan mitä vaan.”

Enää Meh­to­sen lä­hi­pii­ris­sä tai työ­po­ru­kas­sa ai­hee­seen ei kui­ten­kaan suh­tau­du­ta ih­met­te­le­väs­ti.

Ka­nin­jal­kaan ruo­ka­pöy­däs­sä on to­tut­tu.

Laura Mehtonen

_______________________________________________________

Lau­ra Meh­to­sen oh­je ka­nin­li­han val­mis­tuk­seen

∙ Yk­si ko­ko­nai­nen kani, eli etu- ja ta­ka­ja­lat, ku­ve­li­ha sekä sisä- ja ul­ko­fi­leet, lei­ka­taan an­nos­pa­loik­si. Li­han pin­taan hie­ro­taan suo­laa ja mus­ta­pip­pu­ria, voi­daan myös voi­del­la si­na­pil­la.

∙ Liha rus­kis­te­taan ke­vy­es­ti pan­nul­la vois­sa.

∙ Uu­ni­vuo­kaan lai­te­taan poh­jal­le 2 dl pit­kä­jy­väis­tä rii­siä, 6 dl vet­tä ja yk­si lie­mi­kuu­tio sekä oman maun mu­kaan lo­raus ma­ke­aa chi­li­kas­ti­ket­ta. Vaih­te­lua saa esi­mer­kik­si li­sää­mäl­lä pur­kil­li­sen ana­nas­pa­lo­ja tai pap­ri­kan pa­loi­tel­tu­na.

∙ Rus­kis­te­tut li­ha­pa­lat ase­te­taan rii­sien pääl­le. Pan­nu huuh­del­laan noin 1 dl vet­tä, joka li­sä­tään vuo­kaan.

∙ Vuo­ka lai­te­taan uu­nin kes­ki­ta­sol­le, läm­pö­ti­lak­si 125 as­tet­ta. An­ne­taan hau­tua il­man kant­ta noin kol­me tun­tia.

∙ Nos­te­taan läm­pö­ti­la 150 as­tee­seen ja an­ne­taan hau­tua vie­lä tun­nin ajan. Täs­sä vai­hees­sa voi jou­tua li­sää­mään hie­man nes­tet­tä.

∙ An­na ve­täy­tyä het­ki en­nen tar­joi­le­mis­ta ja ri­pot­te­le pin­nal­le per­sil­jaa ja nau­ti!