Toimittaja Teemu Lähde osoitti itsenäisyyspäivänä kunnioitusta sankarivainajille perintökenttäpuvussaan. Samalla hän oppi, että sotilaspuvussa esiintymisestä kiinnostuneelle reserviläiselle on tarjolla monenlaisia tilaisuuksia ja pukuvaihtoehtoja.
Sotilasperinteet
Toimittaja Teemu Lähde seisoi kunniavartiomiehenä Muuramen hautausmaan sankarihaudoilla noin puoli tuntia itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Kuva: Janne Laukkanen
Janne Laukkanen
Teemu Lähde
Isoäitini mökki Enäjärvellä on tärkeä osa lapsuusmuistojani. Pikkupojan mielestä mökki oli täynnä kaikenlaista tavaraa.
Mökki myytiin ollessani teini-ikäinen. Ikävää helpotti se, että sain sisareni kanssa ottaa mökistä viimeisellä vierailukerralla haluamiani tavaroita. Tällöin mukaani vaatenaulakosta tarttui myös mummoni edesmenneen aviomiehen, 2000-luvun puolivälissä kuolleen eläköityneen musiikkikapteeni Seppo Porvarin harmaa sotilaspuku.
Puku oli iskemättömän oloinen ja tunnukseton. Se oli paksua ja tönkköä sarkaa. Puvun sisällä olevissa kokolapuissa oli tornilogot, mistä tunnistin sen heti armeijan vaatteeksi. Järkeilin, että Porvari oli ostanut sen itselleen metsässä kulkemista varten.
Selvitin puvun olevan mallia m/65. Numero viittaa puvun viitteelliseen käyttöönottovuoteen.
Pukua palveluksessa käyttäneet muistelevat internetin keskustelupalstoilla, kuinka se oli lämmin ja sisällä tukala. He kertovat, kuinka sen kaulus kaihersi niskan punaiseksi, ja miten sama kävi nivusille, jos ei pitänyt pitkiä alushousuja.
Puku oli pitkään henkarissa käyttämättömänä, koska housut olivat minulle liian isot. Takkia käytin muutaman kerran. Sittemmin kasvoin pituutta ja hankin vyötärölle elintasomakkaraa. Housut alkoivat istua.
Varusmiespalvelukseni suoritin vuonna 2019 Karjalan prikaatissa, Toisessa ja Kolmannessa panssarijääkärikomppaniassa sotilaskuljettajana. Kadehdin Lappeenrannan varuskunnassa palvellutta ystävääni, joka sai varusvarastolta harmaan m/83-puvun lainaksi edustuskäyttöä varten.
Puhuin asiasta palvelustovereilleni, ja he sanoivat, ettei sitä jaeta meidän joukko-osastossamme varusmiehille. Unohdin koko asian.
Käytin naapurini pojan ylioppilasjuhlissa lomamaastopukua m/05 yksinkertaisesti siitä syystä, että olin väliaikaisesti laihtunut palveluksessa niin paljon, ettei minulla ollut muita sopivia siistejä vaatteita. Arvioin sen olevan sopivaa, koska naapurini oli ammattisotilas.
Tupakaverini pilkkasivat minua puvun käytöstä. Heidän mielestään ajatuskin sotilaspuvun käyttämisestä muuten kuin pakosta oli kiusallinen.
Itse pidin heidän näkökulmaansa käsittämättömänä. Minulle lomapuku edusti elämäni suurinta ylpeyden aihetta: sitä että sain edustaa ansioitunutta armeijaa, joukko-osastoani ja -yksikköäni sekä olla osa niiden kunniakasta historiaa.
Kotiuduttuani tutkin mahdollisuutta käyttää sotilaspukuja reserviläisenä. Selvitin, että pukujen käyttöoikeus ei suinkaan rajoitu pelkästään kertausharjoituksiin, vaan reserviläinen saa pitää myös ammattisotilaiden käytössä olevia pukuja erilaisissa sotilaallisissa tilaisuuksissa.
Puolustusvoimat mainitsee oikeutetuiksi käyttöpaikoiksi kotisivuillaan muun muassa kunniavartiot sankarihaudoilla, Puolustusvoimien sekä maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöjen juhla-, edustus- ja kilpailutilaisuudet sekä maanpuolustustapahtumat sekä ammatti- ja vakituisesta palveluksesta eronneiden sotilaiden häät ja hautajaiset.
Omalle kohdalleni helpoimmalta mahdollisuudelta käyttää sotilaspukua vaikutti juuri kunniavartio.
On marraskuun alku. Olen 22-vuotias, armeijan jälkeen yliopisto-opintojen vuoksi Lappeenrannasta Jyväskylään muuttanut reserviläinen.
Päätän tarttua tilaisuuteen osallistua sotilaspuvussa lähestyvän itsenäisyyspäivän kunniavartioon ja kirjoittaa aiheesta jutun.
Pidän itsestään selvänä, että käytän perintösarkapukua, kun minulla kerran se on. Selvittelen, mitä minun pitää sarkapuvun lisäksi pukea päälleni, jotta sotilaspuku on täydellinen ja ohjesäännön mukainen. Otan ohjenuorakseni m/65-asun sellaisessa kokoonpanossa, jossa varusmiehet ovat pitäneet sitä lomapukuna. Tulen siihen tulokseen, että tarvitsen päällystakin ja karvalakin.
Katson lisäksi, että minun tulee kiinnittää sarkapuseron kauluksiin tyhjät kauluslaatat aselajiväreissäni, eli vihreällä pohjalla ja keltaisella reunuksella, sekä epoletteihin Kymen jääkäripataljoonan joukko-osastotunnukset. Ajattelen, että jälkimmäisillä ei ole merkitystä, koska ne eivät näy manttelin alta, mutta kauluslaattojen uskon näkyvän ainakin osittain.
Katson, että oikeat jalkineet pukuun ovat sotilasmalliset puku- eli puolikengät: pyöreäkärkiset ja mustaa nahkaa.
Aprikoin tutuilleni, mistä löytäisin tarvittavia pukineita kunniavartioasuun, ja saan vinkin Hämeenlinnan SA-kaupasta. Kyseessä on Suomen ainut Puolustusvoimien omistuksessa olevaa ylijäämätavaraa myyvä kivijalkakauppa.
Ajattelen, että minun on turha aikailla. Postimyyntiä SA-kaupalla ei ole. Niinpä ajan heti seuraavana päivänä Hämeenlinnaan ja takaisin, yhteensä viitisen tuntia ja 374 kilometriä.
Asuun kuuluvaksi ajattelemistani tavaroista ostan solmion, karvalakin ja sukat – kaikki harmaana. Teen myös paljon heräteostoksia ja vietän kaupassa pari tuntia. Kirjahyllystä löydän Sotilas- ja virkapukuohjesäännöt vuosilta 1991 ja 2000. Ne osoittautuvat hyödyllisiksi asun koostamisen kannalta, onhan pukuni ollut käytössä kummankin julkaisuaikana.
Päällystakin m/65 ostan Torista. Sen lähettää minulle sitä 1960-luvun lopulla töissään käyttänyt entinen ammattiupseeri Lapista, kun olemme todenneet puhelimessa sen todennäköisesti sopivan minulle mittailujen perusteella.
Käyn Tampereella lomamatkalla ja ostan samalla paikallisesta ylijäämäkaupasta mustan miehistövyön päällystakkia varten. Myös puolikengät ostan käytettynä, koska katson valmiiksi omistamani olevan kärjiltään liian suipot.
Oikean kokoista, asuun kuuluvaa harmaata m/58-kauluspaitaa en löydä myynnistä. Niinpä värjään samannäköisen, mutta kellertävän hollantilaisen sotilaskauluspaidan harmaaksi.
Aamulla, maanantaina 15. marraskuuta otan puhelimen käteeni ja alan etsiä sopivaa vartiopaikkaa. Soitan ensin Keski-Suomen aluetoimistoon, joka on reserviläisasioista vastaava viranomainen. Joudun kierteeseen, jossa minua neuvotaan soittamaan aina vain uudelle jonkin keskisuomalaisen reserviläisjärjestön jäsenelle.
Jossain kunniavartioon olisi päässyt vasta jouluaattona ja sielläkin vain lumipuvussa, jossain taas olisi vaadittu järjestöön liittymistä.
Lopulta saan numeron muuramelaisten reserviläisten yhteyshenkilölle. Kerron, millaisessa asussa haluaisin osallistua itsenäisyyspäivän kunniavartioon, ja hän lupaa sen onnistuvan Muuramessa.
Ajattelen parhaaksi keskustella pukeutumisesta vielä asiantuntijan kanssa. Niinpä haastattelen majuri Marko Maaluotoa Pääesikunnan henkilöstöosastolta.
Vaihtaessamme ajatuksia tajuan tehneeni erheen puvun koostamisessa. Olen ymmärtänyt oikein, että m/65:n kanssa on käytetty edustavassa lomapukukokoonpanossa kauluspaitaa, solmiota, joukko-osastotunnuksia ja puolikenkiä – mutta ainoastaan puvun ohutkankaisessa versiossa, ei sarkaisessa. Sarkapuku on ollut vain kylmän sään kenttä- ja kasarmikäytössä. Miehistö ei myöskään ole koskaan pitänyt sarkapuvussa kauluslaattoja.
Paidan värjäys sekä solmion, kauluslaattojen ja joukko-osastotunnusten hankinta on siis ollut turhaa.
Reissu SA-kauppaan ei ole kuitenkaan ollut tarpeeton, koska ostamani karvalakki on Maaluodon mukaan juuri oikeaa mallia. Lakki on harmaa ja mallia 39. Sen korvaläpät saa solmittua lakin päälle naruilla.
Maaluoto neuvoo napittamaan kunniavartioasussa päällystakin ylös asti ja laittamaan kaulaan tummanharmaan kaulaliinan niin, että alla olevat vaatteet eivät näy, eikä niillä siten ole merkitystä. Myös puolikengät hän suosittaa vaihtamaan varsikenkiin tai nahkasaappaisiin, koska puolikengät eivät kuulu kenttäpukuun.
Kyselen sopivia kenkiä lainaksi tuttavapiiriltäni. Saan kaveriltani lainaan sopivankokoiset ja malliset varsikengät, Itävallan armeijan ylijäämää.
Maaluoto huomauttaa, että asuvalintani on jokseenkin harvinainen ja epätavallinen. M/65 on ollut vartioasuna myös sarkaisena, mutta varsinaisessa edustuskäytössä se on ollut ainoastaan Kaartin kunniakomppanialla vuodesta 1966 alkaen. Kunniakomppania on edustanut siinä presidentinlinnaa myöten, mutta tällöinkin asuna on ollut ohutkankainen versio, jonka kanssa on pidetty muun muassa valkeita damaskeja.
Armeijan käytöstä poistuneista sotilaspuvuista puhutaan perinnepukuina. Koska sarkakankainen m/65-puku on poistunut käytöstä noin 20 vuotta sitten, menee asu tähän kategoriaan.
M/65:n ohutkankaisen version korvasi pitkälti samannäköinen m/83-puku. Se on yhä käytössä ja tunnetaan ohjesäännössä kevyenä palveluspukuna. Housut ovat samannäköiset suorat housut ja takissa suurin ero on se, että rintataskut on muotoiltu nykyaikaisemmin ja niiden keskelle on lisätty koristelaskokset.
Muodollisuudeltaan m/83 vertautuu arkipukuun. Sen lisäksi käytössä on tummaan pukuun vertautuva palveluspuku m/58, joka on myöskin harmaa ja sileää kangasta.
Helpoiten nämä harmaat asut erottaa toisistaan siten, että kevyessä palveluspuvussa on piilonapitus, kun taas palveluspuvussa neljä takin sulkevaa näkyvää nappia. Lisäksi palveluspuvussa pidetään pientä palveluspukua enemmän merkkejä ja tunnuksia. Siinä käytetään esimerkiksi kunniamerkkinauhoja.
Tässä pukuja on käsitelty maavoimien näkökulmasta.
– Ilmavoimilla pukineet ovat pitkälti samantyyppisiä kuin maavoimissa. Merivoimilla on m/83:sta vastaava musta puku. Muut puvut ovat siellä hieman erilaisia, mutta kaikille löytyy vastinparit, Maaluoto kertoo.
Nyrkkisääntönä sotilaspuvun pitämisestä reserviläisenä varsinaisten Puolustusvoimien kertausharjoitusten ulkopuolella voi pitää, että se on sallittua maanpuolustuksellisissa tapahtumissa ja sotilaallisissa seremonioissa järjestävän tahon toiveita kunnioittaen.
Sotilaspuvun hyväksyttävyys tulee esille asiayhteydestä. On kiellettyä harhauttaa muita virheellisesti luulemaan, että olisi aktiivisessa palveluksessa oleva sotilas.
Maaluoto suosittelee etsimään tietoa sotilaspuvun käyttösäännöistä ensisijaisesti Puolustusvoimien kotisivuilta ja Sotilasperinteen seuran 2021 julkaisemasta Protokollaoppaasta maanpuolustajalle. Jos vastausta ei löydy eikä asia selviä itse tutkimalla, vaatteisiin ja pukineyhdistelmistä liittyviin kysymyksiin vastataan Pääesikunnan logistiikkaosastolta. Kysymykset merkeistä ja tunnuksista taas kannattaa osoittaa Pääesikunnan henkilöstöosastolle.
Jos sotilaspuvun hankkii uutena, saa rahaa palamaan helposti tuhansia euroja. Harmaille nykyaikaisille puvuillekin kertyy hintaa useita satasia, mikäli niitä tilaa uutena Puolustusvoimien vaatettaja Image Wearilta.
Helpoimmalla nykyaikaisen sotilaspuvun saa esimerkiksi ostamalla kaupasta m/05 RES -maastopuvun. Ne ovat yksityisten myyjien asuja, jotka Puolustusvoimat on sertifioinut reserviläiskäyttöön. Myös ylijäämää hyödyntämällä voi selvitä kohtuullisilla summilla, ja esimerkiksi kunniavartioon voi osallistua käytetyistä pukineista kootussa perinneasussa, kuten minä tein – riippuen vartion järjestävän tahon päätöksestä.
Jos haluaisi pitää sotilaspukua esimerkiksi ammattisotilaan häissä, tiukasti ottaen oikea valinta olisi frakkia muistuttava musta m/87-puku. Maaluoto arvioi uutena hankittuna sen hinnaksi toistatuhatta euroa paitoineen, liiveineen ja kiiltonahkakenkineen.
Jotkin reserviläiset käyttävätkin käytännön syistä juhlapukuna palveluspuvun m/58 juhlapukuversiota eli vierailupukua. Tällöin siihen liitetään valkoinen pukupaita, hopeanharmaa ja sileä solmio sekä juhlavyö. Tässä kokoonpanossa tulisi pitää niin sanottuja revärihousuja, joissa on värillään aselajin ja paksuudellaan sotilasarvon ilmaisevat koristeraidat ulkosaumoissa.
Joulukuun 5. päivä valmistelen asun valmiiksi seuraavaa iltaa varten. Isoin työ on vaaleanharmaan kaulaliinan värjäämisessä tummanharmaaksi.
Tekstiiliväri ei otakaan tarttuakseen ja lopputulos on vain hieman alkupistettä tummempi – selvästi yhä vaaleanharmaa. Asia kaihertaa mieltäni. Maaluoto on kuitenkin sanonut, että perinneasussa pienet poikkeavuudet eivät maata kaada. Se rauhoittaa minua.
Prässään housut ja päällystakin sekä puhdistan ja lankkaan lainavarsikengät. Ihailen, kuinka kiilto tulee hienosti esille yhden lankkikerroksen jälkeen pienellä hankaamisella.
Seuraavana aamuna otan korvakoruni pois, etten vahingossakaan unohda niitä korviini. Miehen sotilaspukuun ne eivät nimittäin kuulu koskaan. Laitan tuntolevyni kaulaani ihoa vasten tuomaan sotilaallista oloa.
Illan lähestyessä puen perinneasun ylleni. Käärin housujen lahkeet kuminauhan avulla sisäänpäin, jotta kenkien varret näkyvät.
Kari Pajunen pukeutui maastopukuun m/05 ja panssarijoukkojen barettiin Teemu Lähteen vartioparina. Vartiomiehet olivat poikkeuksellisesti eriävässä varustuksessa. KUVA: Janne Laukkanen
Janne Laukkanen
Kunniavartion on määrä alkaa kuudelta. Ajan paikalle Muuramen hautausmaalle hyvissä ajoin.
Vartioparini, reservin korpraali Kari Pajunen on jo paikalla tutkimassa vartiopaikkaa. Se on keskellä hautausmaata oleva kivinen Suomen sisällis-, talvi- ja jatkosodan muistomerkki, jonka ympärillä on sankarihautoja.
Kynttilöiden loisteessa käymme läpi, kuinka vartion paikalleen asettuminen ja poistuminen etenee. Sitten Pajunen johdattaa minut lämmittelemään kappelin takahuoneeseen. Hetken päästä hän tulee takaisin. On aika.
Menemme ulos ja marssimme takakautta muistomerkille.
– Vartio seis, Pajunen komentaa hiljaisella äänellä.
Pysähdyn asentoon. Ykstoist, kakstoist. Käännyn vasemmalle. Marssia. Pysähdyn asentoon. Ykstoist, kakstoist. Käännyn oikealle. Marssia. Pysähdyn asentoon. Ykstoist, kakstoist. Käännyn oikealle. Marssia vartiopaikalle. Pysähdyn asentoon. Käännyn yleisöön päin. Lepo.
Huomaan, että alustani on epätasainen. Vasen jalkani on oikeaa alempana.
Havainnoin, kuinka viereeni muistomerkin eteen lasketaan seppele. Kuuntelen virttä ja mietin, pitäisikö minun vielä korjata asentoani.
Ei pitäisi, tiedän. Se kyllä näkyisi.
Isossa paraatijoukossa se ei ehkä näkyisi, mutta täällä kahdestaan monikymmenpäisen yleisön silmien alla joku huomaisi varmasti. Sitä paitsi ei liikahtamisesta välttämättä olisi apua.
Katson yläviistoon. Kuuntelen puhetta ja rukousta.
Pakkasta on noin kymmenen astetta ja tuuli puhaltaa hennosti. Olen pukenut tarpeeksi; vain jaloissa ja kaulan paljaassa osassa tuntuu vähän kylmältä.
Varsinkin edustaessa lepoasentoonkin kuuluu mielestäni pieni yliryhti. Ilmeeni on jäyhä.
Alustan epätasaisuus unohtuu.
Mieleni on levollinen.
Muuramen partiolaisten järjestämä itsenäisyyspäivän soihtukulkue saapuu sankarihaudoille. KUVA: Janne Laukkanen
Janne Laukkanen
KUVA: Janne Laukkanen
Janne Laukkanen