"Tuomioselailu" vie nuoren elämästä valon

Ju­ha­ni Aho

Elo­kuun 5. päi­vä, 2019. Vie­rai­lin lä­hei­sen luo­na Kan­ta-Hä­meen kes­kus­sai­raa­las­sa, jos­sa hä­nel­tä on lei­kat­tu um­pi­suo­li. Kes­kus­tel­les­sam­me ta­pah­tu­mis­ta hän ky­syi, olen­ko näh­nyt eräs­tä asi­aa Twit­te­ris­sä.

”Mul­la ei ole Twit­te­riä”, vas­ta­sin. Hän ke­hot­ti mi­nua hank­ki­maan Twit­ter-ti­lin. La­ta­sin Twit­ter-so­vel­luk­sen pu­he­li­mee­ni, laa­din it­sel­le­ni ti­lin ja otin sel­fien pro­fii­li­ku­vak­si.

En­sim­mäi­se­nä twiit­ti­nä­ni uu­del­leent­wiit­ta­sin en­ti­sen Ylen toi­mit­ta­jan Jes­sik­ka Aron pos­tauk­sen, jos­sa hän mai­nos­ti kir­jaan­sa Pu­ti­nin trol­lit: To­si­ta­ri­noi­ta Ve­nä­jän in­fo­so­dan rin­ta­mil­ta.

Aloin seu­ra­ta po­liit­ti­ses­ti ak­tii­vi­sia hen­ki­löi­tä. Twit­te­rin kaut­ta sain mo­nien mui­den nuor­ten ta­voin tie­toa eri ta­pah­tu­mis­ta ym­pä­ri maa­il­man, ku­ten esi­mer­kik­si uu­ti­sia so­dis­ta, met­sä­pa­lois­ta sekä hur­ri­kaa­neis­ta. Kuu­lin Twit­te­rin kaut­ta Greta Thun­ber­gin YK:lle pi­tä­män pu­heen, jos­sa hän ruo­ti val­ti­on­pää­mie­hiä hei­dän saa­mat­to­muu­des­taan sekä te­ko­jen puut­tees­ta il­mas­tok­rii­siä vas­taan. Sekä Do­nald Trum­pin twiit­te­jä, tie­tys­ti. Vie­tin Twit­te­ris­sä yh­des­tä kol­meen tun­tia joka päi­vä. Ai­ka rien­si ai­ka­ja­naa lu­kies­sa ja twii­ta­tes­sa. Jat­ku­vat huo­not uu­ti­set sai­vat mi­nut ape­aan ja la­maan­tu­nee­seen olo­ti­laan, mut­ta en sul­ke­nut so­vel­lus­ta.

Olin kou­kus­sa huo­noi­hin uu­ti­siin.

Il­miö tun­ne­taan ”tuo­mi­o­se­lai­lu­na” (engl. doomsc­rol­ling). Mer­ri­am-Webs­ter-sa­na­kir­jan mu­kaan tuo­mi­o­se­lai­lul­la vii­ta­taan ”tai­pu­muk­seen se­la­ta huo­no­ja uu­ti­sia, vaik­ka ne ovat su­rul­li­sia, lan­nis­ta­via tai ma­sen­ta­via.”

So­me­a­lus­to­jen al­go­rit­mien ta­voit­tee­na on saa­da käyt­tä­jät käyt­tä­mään alus­taa sään­nöl­li­ses­ti ja mah­dol­li­sim­man pit­kään. Sen vuok­si alus­tan al­go­rit­mit suo­sit­te­le­vat käyt­tä­jil­leen tiet­ty­jä pos­tauk­sia sekä ti­le­jä. Suo­si­tuk­set pe­rus­tu­vat esi­mer­kik­si sii­hen, mitä uu­tis­link­ke­jä käyt­tä­jät ovat kli­kan­neet, jol­loin he al­ka­vat saa­da sa­man­kal­tai­sia uu­ti­sia ai­ka­ja­naan­sa. Seu­rauk­se­na moni so­si­aa­li­sen me­di­an käyt­tä­jä tu­lee ad­dik­toi­tu­neek­si ei­kä pys­ty lo­pet­ta­maan so­men käyt­töä. Vuon­na 2021 jul­kais­tun WHO-Kou­lu­lais­tut­ki­muk­sen mu­kaan noin 9 pro­sent­tia suo­ma­lais­nuo­ris­ta luo­ki­tel­laan so­si­aa­li­sen me­di­an on­gel­ma­käyt­tä­jik­si.

“On­gel­ma­käyt­tä­jä ei pys­ty lo­pet­ta­maan tai vä­hen­tä­mään so­si­aa­li­sen me­dia käyt­töä, vaik­ka ha­lu­ai­si”, ker­too Jy­väs­ky­län yli­o­pis­ton leh­to­ri Nel­li Lyy­ra, joka osal­lis­tui WHO-Kou­lu­lais­tut­ki­muk­seen. ”Muut asi­at jää­vät te­ke­mät­tä sekä rii­del­lään van­hem­pien kans­sa so­si­aa­li­sen me­di­an käy­tös­tä.”

Mi­nun käyt­täy­ty­mi­se­ni so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa ei ol­lut aluk­si on­gel­mal­lis­ta. Muis­tin teh­dä ko­ti­teh­tä­vä­ni, ei­vät­kä van­hem­pa­ni ol­leet huo­lis­saan sii­tä, et­tä viet­täi­sin lii­kaa ai­kaa so­mes­sa. So­si­aa­li­sen me­di­an käyt­tö ei vai­kut­ta­nut ar­kee­ni ko­vin ne­ga­tii­vi­ses­ti.

Va­paa-ajal­la­ni tu­lin se­lan­neek­si mon­ta eri uu­tis­ta esi­mer­kik­si il­mas­to­ko­kouk­sis­ta, jois­sa val­ti­on­pää­mies toi­sen­sa jäl­keen muis­tut­ti mui­ta sii­tä, et­tä il­mas­ton­muu­tos on ai­kam­me suu­rin sekä ih­mis­kun­nal­le ek­sis­ten­ti­aa­li­nen krii­si.

Mi­nul­le tuli ai­na sama tun­ne näh­ty­ä­ni ky­sei­siä pos­tauk­sia: en­sin shok­ki, jon­ka jäl­keen pie­ni pa­niik­ki, mitä seu­ra­si en­nen pit­kää suu­ri voi­mat­to­muu­den tun­ne. En jak­sa­nut nous­ta ylös sän­gys­tä tai soh­val­ta, vaan jat­koin huo­no­jen uu­tis­ten se­laa­mis­ta.

En­sim­mäi­set kuu­kau­det oli­vat tuo­mi­o­se­lai­lus­ta huo­li­mat­ta suh­teel­li­sen help­po­ja ai­ko­ja. Sit­ten al­koi pan­de­mia.

Ko­ro­na­vi­rus is­ki Suo­meen var­hain maa­lis­kuus­sa 2020. Py­syin ko­to­na lu­ke­mas­sa yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­sia var­ten, mut­ta vil­kui­lin sil­loin täl­löin Twit­te­riä. Uu­ti­set oli ka­ru­ja. Suu­ri osa maa­il­mas­ta eli eris­tyk­sis­sä. Suur­kau­pun­kien ka­dut oli­vat au­ti­oi­ta. Pa­him­mat uu­ti­set tu­li­vat Yh­dys­val­lois­ta: yli 100 000 ih­mis­tä kuo­li ko­ro­na­vi­ruk­sen ai­heut­ta­miin oi­rei­siin. Ge­or­ge Flo­y­din mur­ha ja sitä seu­ran­neet Black Li­ves Mat­ter -mie­le­no­soi­tuk­set, jot­ka pa­he­ni­vat mel­la­koik­si. Ka­li­for­ni­an tai­vas oli ve­ren­pu­nai­se­na met­sä­pa­lois­ta.

Pan­de­mi­an myö­tä kaik­ki ur­hei­lu-, mu­siik­ki- sekä muut ta­pah­tu­mat pe­rut­tiin. Ei ol­lut juu­ri mi­tään te­ke­mis­tä, mikä joh­ti sii­hen, et­tä aloin viet­tää en­tis­tä enem­män ai­kaa pu­he­li­me­ni ää­rel­lä.

Ja mitä enem­män olin pu­he­li­me­ni ää­rel­lä, sitä enem­män al­tis­tuin huo­noil­le uu­ti­sil­le, joi­ta tuli jat­ku­vas­ti li­sää vuo­ro­kau­den ym­pä­ri, mil­tei lo­put­to­mas­ti.

Lyy­ran mu­kaan doomsc­rol­ling on mel­ko uu­si il­miö, ei­kä sitä ol­la vie­lä eh­dit­ty tut­kia ko­vin mit­taa­vas­ti.

”Jat­kos­sa päi­vi­täm­me mei­dän ky­se­ly­lo­mak­kei­tam­me ja suun­nit­te­lem­me hank­kei­ta tuo­hon il­mi­öön [tuo­mi­o­se­lai­lu] liit­ty­en”, Lyy­ra ker­too.

Hän mai­nit­see Tik­To­kin ja Ins­tag­ra­min esi­merk­kei­nä so­si­aa­li­sen me­di­an alus­tois­ta, joi­den tar­jo­a­maan si­säl­töön nuo­ri ih­mi­nen voi jää­dä hel­pos­ti kouk­kuun.

“Luet yh­den so­tau­u­ti­sen Il­ta-Sa­no­mien so­vel­luk­ses­ta, si­nul­le tu­lee vii­si seu­raa­vaa ot­sik­koa sa­mas­ta ai­hees­ta. Tu­lee seu­raa­va vi­deo, seu­raa­va vi­deo, seu­raa­va vi­deo. Se on lo­pu­ton­ta”, Lyy­ra ku­vai­lee. ”Nuo­ril­le tu­lee ala­ku­loi­suut­ta, jän­nit­ty­nei­syyt­tä, ah­dis­tu­nei­suut­ta.”

Šok­ki, pa­niik­ki, voi­mat­to­muus, en nou­se ylös sän­gys­tä, jat­kan se­lai­lua. Sama ku­vio al­koi tois­tua ja vah­vis­tua. It­kin pu­he­li­men ää­rel­lä.

Olin kur­jim­mil­la­ni mar­ras­kuus­sa 2020, ei­kä synk­kä sää aut­ta­nut. Val­mis­tui­sin pa­rin vii­kon pääs­tä lu­ki­os­ta, mut­ta en ol­lut toi­vei­kas tu­le­vai­suu­te­ni suh­teen. Jou­dun­ko elä­mään maa­il­mas­sa, joka tu­lee läm­pe­ne­mään pari as­tet­ta? Maa­il­mas­sa, jon­ka luon­to tu­lee ku­tis­tu­maan ja köyh­ty­mään pe­ruut­ta­mat­to­mas­ti? Jos­sa ää­ri­oi­keis­to­lai­set ta­hot uh­kaa­vat ro­mut­taa de­mok­ra­ti­an ja sor­taa vä­hem­mis­tö­jä? Jos­sa öky­rik­kaat ri­kas­tu­vat ja köy­hät köyh­ty­vät en­ti­ses­tään? Mik­si edes yrit­tää? Mik­si ha­lu­ai­sin opis­kel­la, hank­kia am­mat­tia tai teh­dä yh­ti­käs mi­tään elä­mäs­sä­ni, kun tu­len kui­ten­kin to­dis­ta­maan kau­hei­ta ta­pah­tu­mia, jois­sa vi­at­to­mia kär­sii?

Isä­ni huo­ma­si käyt­täy­ty­mi­se­ni muut­tu­neen ja ker­toi mi­nul­le, et­tä hä­nen­kin su­ku­pol­ven­sa ai­ka­na pe­lät­tiin maa­il­man lop­pu­mis­ta. Isä­ni eli läpi kyl­män so­dan, jol­loin val­lit­si pel­ko ydin­so­das­ta.

”Maa­il­man sa­not­tiin lop­pu­van täl­lä ajan­het­kel­lä, mut­ta se ei lop­pu­nut­kaan”, hän ker­toi mi­nul­le. ”Olet lu­ke­nut pal­jon huo­no­ja uu­ti­sia. Huo­not uu­ti­set tuo­vat enem­män huo­mi­o­ta kuin hy­vät uu­ti­set, sik­si sa­no­ma­leh­det ker­to­vat enem­män huo­no­ja uu­ti­sia hy­vien si­jas­ta.” Ta­ju­sin sii­nä vai­hees­sa, et­tä mi­nun piti muut­taa so­me­käyt­täy­ty­mis­tä­ni.

Vuo­des­ta 2021 eteen­päin olen al­ka­nut ra­joit­taa Twit­te­rin käyt­tö­ä­ni. Olen my­kis­tä­nyt tiet­ty­jä sa­no­ja ja hash­tag­merk­ke­jä, sil­lä ne oli­vat eni­ten esil­lä uu­ti­sis­sa, jot­ka jär­kyt­ti­vät mi­nua. Li­säk­si olen my­kis­tä­nyt tai la­kan­nut seu­raa­mas­ta joi­tain käyt­tä­jiä, kos­ka koin hei­dän twiit­tien ole­van osa on­gel­maa tuo­mi­o­se­lai­lun suh­teen. Hei­dän twiit­tin­sa oli­vat yleen­sä ää­rim­mäi­sen pes­si­mis­ti­siä ja ni­hi­lis­ti­siä luon­teel­taan.

En tie­ten­kään um­mis­ta sil­mi­ä­ni maa­il­mal­ta; se oli­si täy­sin jär­je­tön­tä jour­na­lis­tii­kan opis­ke­li­jal­ta. Mut­ta en ha­lua luo­da it­sel­le­ni sitä har­ha­ku­vaa, et­tä mi­nul­la oli­si jon­kin­lai­nen vas­tuu kan­taa kaik­ki maa­il­man mur­heet har­teil­la­ni.

Mie­li­a­la­ni on ko­hen­tu­nut, en­kä koe it­se­ä­ni vä­sy­neek­si tai voi­mat­to­mak­si. Tör­mään toki edel­leen huo­noi­hin uu­ti­siin, mut­ta vaik­ka jär­ky­tyn niis­tä, en jää kouk­kuun en­kä ah­mi li­sää sa­man­lai­sia uu­ti­sia.

Jak­san päi­väs­tä toi­seen. Jak­san us­koa pa­rem­paan huo­mi­seen. Jak­san hy­myil­lä.