JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.

Jonot kasvavat ja haasteita riittää, mutta eteenpäin puskee halu auttaa – Tällaista on ruoka-avun arki Jyväskylässä

Ruo­ka-apua tar­vit­see yhä suu­rem­pi jouk­ko ih­mi­siä, mut­ta pal­jon on myös nii­tä, jot­ka ei­vät us­kal­la ha­kea apua. Haas­ta­va maa­il­man­ti­lan­ne vai­keut­taa ja­ko­toi­min­taa, mut­ta ih­mis­ten kii­tol­li­suus osoit­taa, kuin­ka tär­ke­äs­tä työs­tä on kyse.

Ruo­ka-apu

2.3.2023
Ruoanjaossa linjasto toimi nopeasti, eikä jonoja päässyt syntymään. Kuvat: Jere Lindberg

Ruoanjaossa linjasto toimi nopeasti, eikä jonoja päässyt syntymään. Kuvat: Jere Lindberg

Jere Lindberg

Jere Lind­berg

Toi­me­li­as jouk­ko ih­mi­siä on ah­ke­ras­ti työn tou­hus­sa heti vii­kon alus­sa. Vaik­ka oh­jel­mas­sa ei tä­nään ole ruo­ka­ja­koa, riit­tää heil­lä pal­jon muu­ta teh­tä­vää. Yk­si pe­see jää­kaap­pia ja toi­nen la­jit­te­lee ruo­ka­pak­kauk­sia. Jut­tu len­tää ja tun­nel­ma on iloi­nen.

Ei maa­nan­tai­aa­mu kui­ten­kaan pelk­kää rie­mua ole ol­lut. Yk­si kyl­mä­al­tais­ta on men­nyt rik­ki vii­kon­lo­pun ai­ka­na, ja sen si­säl­lä ol­leet ruo­at ovat pääs­seet läm­pe­ne­mään. Yh­teen­sä nel­jä laa­ti­kol­lis­ta jo­gurt­te­ja ja rah­ko­ja sekä use­am­pi juus­to­pa­ket­ti jou­du­taan heit­tä­mään pois.

– Pää­sit­kin heti nä­ke­mään, mil­lais­ta ruo­ka-avun ar­ki on, Han­na-Mari Pu­saa sa­noo.

Hän löy­tää ti­lan­tees­ta kui­ten­kin myös po­si­tii­vi­sen puo­len: lai­te oli­si voi­nut men­nä rik­ki jo muu­ta­ma viik­ko sit­ten, kun kaik­ki al­taat oli­vat pul­lol­laan ruo­kaa.

– Sil­loin oli­si var­mas­ti it­ku tul­lut.

Pu­saa vas­taa Jy­väs­ky­län vi­ral­li­sen ruo­ka-avun ja­ka­jan, ruo­ka-apu Lyy­di­an, toi­min­nas­ta. Lyy­dia on toi­mi­nut vii­me vuo­den­vaih­tees­ta läh­tien Sep­pä­läs­sä, jos­sa si­jait­se­vat sekä hä­vik­ki­ruo­ka­ter­mi­naa­li et­tä it­se ruo­an ja­ke­lu­pis­te. Li­säk­si sa­tel­liit­ti­pis­tei­tä löy­tyy kuu­des­ta pai­kas­ta ym­pä­ri Jy­väs­ky­lää ja lä­hi­seu­tu­ja.

Hä­vik­ki­ruo­ka­ter­mi­naa­lis­sa teh­dään mo­nen­lais­ta hom­maa, mut­ta Pu­saan mu­kaan eni­ten teh­tä­vää riit­tää ruo­ka­kas­sien ko­ko­a­mi­ses­sa ja suun­nit­te­lus­sa si­ten, et­tä kaik­kien si­säl­tö on sa­ma­nar­voi­nen.

– Ruo­ka­kas­sien te­ke­mi­nen on vä­hän kuin Tet­ris­tä pe­lai­si. Jaam­me vii­koit­tain yh­teen­sä noin 400 kas­sia, mut­ta ei­hän meil­lä ole ta­san 400 juus­toa tai 400 mai­toa.

Oman maus­teen­sa suun­nit­te­luun an­ta­vat eri­lai­set eri­tyis­ruo­ka­va­li­ot. Niil­le, jot­ka ei­vät syö pu­nais­ta li­haa, teh­dään niin sa­not­tu kana-kas­vis­kas­si, ja ke­li­aa­ki­koil­le­kin on omat ruo­kan­sa. Myös lem­mi­kin­ruo­at ovat ha­lut­tua ta­va­raa.

Hanna-Mari Pusaa johtaa ruoka-apu Lyydian toimintaa.

Hanna-Mari Pusaa johtaa ruoka-apu Lyydian toimintaa.

Jere Lindberg

Lyy­di­an asi­ak­kaak­si ei pää­se ai­van kuka ta­han­sa. Saa­dak­seen ruo­ka-apua täy­tyy ot­taa yh­teyt­tä oman alu­een­sa di­a­ko­ni­a­työ­hön. Di­a­ko­ni päät­tää hen­ki­lön tulo- ja me­no­sel­vi­tys­ten pe­rus­teel­la, on­ko hän vä­hä­va­rai­nen.

Jos vas­taus on kyl­lä, hen­ki­löl­le myön­ne­tään ruo­ka­kas­siin oi­keut­ta­va ruo­ka­se­te­li, jon­ka kes­to voi ol­la kuu­kau­des­ta jopa puo­leen vuo­teen. Se­te­lil­lä saa käy­dä ha­ke­mas­sa ruo­ka­kas­sin joka toi­nen viik­ko.

Ruo­ka­se­te­lin avul­la pys­ty­tään vält­tä­mään eri­lai­sia vää­rin­käy­tök­siä. Jo­noon pää­se­vät vain ne, jot­ka to­del­la tar­vit­se­vat apua, ei­kä ku­kaan ruo­kaan oi­keu­tet­tu jää il­man sitä.

Lyy­dia saa pie­nen mää­rän ra­hal­lis­ta avus­tus­ta Jy­väs­ky­län kau­pun­gil­ta ja seu­ra­kun­nal­ta. Li­säk­si ra­haa tu­lee kun­tout­ta­vas­ta työ­toi­min­nas­ta, jota suo­rit­taa yli puo­let Lyy­di­an noin 20 työn­te­ki­jäs­tä.

It­se ruo­ka tu­lee kui­ten­kin lah­joi­tus­ten avul­la. Suu­rim­pia ruo­an­toi­mit­ta­jia Lyy­di­al­le ovat Kes­ki­maa, Lidl ja Foo­do­ra. Ruo­ka on hä­vik­ki­ta­va­raa eli se ei syys­tä tai toi­ses­ta kel­paa enää myyn­tiin. Useim­mi­ten syy­nä on pa­ras­ta en­nen -päi­väyk­sen ohit­ta­mi­nen tai tuot­teen kär­si­mä pin­ta­vau­rio.

Tar­kem­pi tu­tus­tu­mi­nen ruo­kiin osoit­taa, et­tei niis­sä ole suu­rem­pia vi­ko­ja. To­maat­ti­murs­ka­pur­kin kul­ma on hie­man ru­tus­sa, ja kau­ra­hiu­ta­lei­den päi­väys on um­peu­tu­nut pari päi­vää sit­ten.

Ruo­an saa­ta­vuu­des­sa on kui­ten­kin haas­tei­ta. Kau­pat ovat ryh­ty­neet myy­mään tuot­tei­ta pu­na­la­puin ja hä­vik­ki­hin­noin. Myös­kään lei­po­moil­ta tai pais­to­pis­teil­tä ei saa enää pul­lia ja pii­ra­koi­ta lä­hes­kään niin usein kuin en­nen.

Sik­si ruo­ka-avus­sa­kin ele­tään ikään kuin kä­des­tä suu­hun. Kai­ken­lai­set lah­joi­tuk­set ovat ää­rim­mäi­sen tär­kei­tä.

– Esi­mer­kik­si kul­je­tus­fir­ma saat­taa soit­taa ja ker­toa, et­tä rul­la­kol­li­nen mai­to­purk­ke­ja on kaa­tu­nut, otat­te­ko vas­taan. Tot­ta kai otam­me, ter­ve­tu­loa vaan! Sit­ten pyy­him­me niis­tä liat pois ja an­nam­me eteen­päin.

Suuressa osassa ruokia ainut vika olivat pienet pintavauriot.

Suuressa osassa ruokia ainut vika olivat pienet pintavauriot.

Jere Lindberg

Kes­ki­viik­ko­na on it­se ruo­ka­ja­on vuo­ro. Työ­tä riit­tää, sil­lä pää­ja­ko­pis­teen li­säk­si ruo­ka­kas­se­ja val­mis­tel­laan vie­tä­väk­si myös Kor­pi­lah­del­le ja Vaa­ja­kos­kel­le.

Tämä aa­mu on läh­te­nyt liik­keel­le vii­me vii­kon maa­nan­tai­ta po­si­tii­vi­sem­mis­sa mer­keis­sä. Yk­si­tyis­hen­ki­lö on lah­joit­ta­nut Lyy­di­al­le yh­teen­sä nel­jän kas­sil­li­sen ver­ran kui­va­ruo­kaa ja säi­lyk­kei­tä.

– Täl­lai­nen avus­tus on kuin jou­lu­lah­ja meil­le, Pu­saa sa­noo iloi­se­na.

Hä­nen mu­kaan­sa tä­nään ja­et­ta­va ruo­ka­kas­si on si­säl­löl­tään koh­ta­lais­ta ta­soa. Jos­kus on ja­et­tu pa­rem­pi­a­kin, jos­kus huo­nom­pia.

Kas­sis­ta löy­tyy niin mai­toa, pii­mää kuin jo­gurt­ti- ja rah­ka­purk­ke­ja­kin. Li­säk­si mu­kaan­sa saa esi­mer­kik­si lei­pää sekä eri­lai­sia ei­nek­siä.

Vaik­ka ruo­ka­ja­on al­kuun on ai­kaa lä­hes tun­ti, ovat en­sim­mäi­set ih­mi­set saa­pu­neet jo ovien eteen. On­nek­si läm­pö­ti­la on tä­nään vain niu­kas­ti pak­ka­sen puo­lel­la, ei­kä pie­ni lu­mi­sa­de­kaan hait­taa ka­tok­sen al­la odot­ta­es­sa.

En­sim­mäis­ten jou­kos­sa ruo­ka­kas­sia saa­puu ha­ke­maan Sari Väi­sä­nen. Hän on kuu­lu­nut Lyy­di­an asi­ak­kai­siin sen toi­min­nan alus­ta as­ti, ja käy­nyt ruo­ka-avus­sa myös tätä ai­kai­sem­min joi­ta­kin ker­to­ja.

59-vuo­ti­as Väi­sä­nen on teh­nyt pää­o­san työ­u­ras­taan hoi­to­a­lal­la. Täl­lä het­kel­lä hän ei kui­ten­kaan uu­pu­muk­ses­ta ja reu­mas­ta joh­tu­en pys­ty työs­ken­te­le­mään. Mer­kit­tä­vin tu­lon­läh­de on sai­raus­päi­vä­ra­ha.

– Kyl­lä ruo­ka­kas­sis­ta iso apu on. Kaik­ki mitä tääl­tä saa on ko­tiin­päin.

Sari Väisänen on tyytyväinen ruoka-apuun, sillä kaikki saatu ruoka on kotiinpäin.

Sari Väisänen on tyytyväinen ruoka-apuun, sillä kaikki saatu ruoka on kotiinpäin.

Jere Lindberg

Ruo­ka­jo­noa seu­ra­tes­sa ylei­set ruo­ka-apuun koh­dis­tu­vat ste­re­o­ty­pi­at osoit­tau­tu­vat no­pe­as­ti vää­rik­si. Ku­kaan ruo­an­ha­ki­jois­ta ei näy­tä ole­van esi­mer­kik­si hu­ma­las­sa tai haas­ta rii­taa mui­den kans­sa.

Hy­vin har­van voi­si edes luul­la ole­van ruo­ka-avun asi­a­kas pääl­tä päin kat­sot­tu­na.

Jo­nos­sa on läs­nä mo­nen­lai­sia ih­mis­ryh­miä. Elä­ke­läi­siä, opis­ke­li­joi­ta, pa­ris­kun­tia, nuo­ria per­hei­tä las­ten kans­sa.

33-vuo­ti­as nai­nen kä­ve­lee jo­nos­ta pois mu­ka­naan nel­jä ruo­ka­kas­sia. Mää­rä joh­tuu suu­res­ta per­hees­tä, jo­hon kuu­lu­vat nai­sen li­säk­si mies ja kah­dek­san las­ta.

Nai­nen ker­too käy­neen­sä ruo­ka­jo­nos­sa noin vuo­den ajan. Per­heen tu­lot koos­tu­vat ko­ti­hoi­don tu­es­ta ja mie­hen pal­kas­ta.

Ra­haa sai­si ol­la käy­tös­sä enem­män­kin.

– ¬Mut­ta ai­na­han sitä jo­ten­kin pär­jää, hän to­te­aa.

Sari Väi­sä­sel­le käyn­ti ruo­ka­jo­nos­sa on myös so­si­aa­li­nen ta­pah­tu­ma. Hän, ku­ten moni muu­kin, jää mie­lel­lään vaih­ta­maan kuu­lu­mi­sia tut­tu­jen työn­te­ki­jöi­den kans­sa.

Osa ih­mi­sis­tä taas ha­lu­aa suo­rit­taa ruo­ka­kas­sin ha­ke­mi­sen mah­dol­li­sim­man ri­pe­äs­ti. Heis­tä on ken­ties ais­tit­ta­vis­sa jon­kin­lais­ta hä­pe­ää.

Ei­kä se toi­saal­ta ole ih­me. Ruo­ka-apuun liit­tyy edel­leen yh­teis­kun­nas­sa vah­va stig­ma, ei­vät­kä mo­net sik­si keh­taa ha­kea sitä.

Ruo­ka­jo­noon jou­tu­mi­nen en­sim­mäis­tä ker­taa tun­tui no­lol­ta myös Väi­sä­ses­tä.

– Muil­la sa­ma­ni­käi­sil­lä oli jo han­kit­tu­na Mer­su, oma­ko­ti­ta­lo ja ke­sä­mök­ki. Kyl­lä sitä miet­ti, et­tä täs­sä­kö tämä elä­mä oli.

To­del­li­suut­ta on kui­ten­kin se, et­tä var­sin­kin ko­ro­nan jäl­keen ylei­nen ta­lou­del­li­nen va­kaus on ko­ke­nut ko­lauk­sen. Kuka ta­han­sa voi jou­tua vai­keuk­siin.

Sik­si Lyy­di­as­sa­kin ruo­ka-avun stig­maa on py­rit­ty häi­vyt­tä­mään.

– Olen ai­kai­sem­min teh­nyt töi­tä myös asun­not­to­muus- ja mie­len­ter­veys­puo­lel­la. Siel­lä olen ol­lut te­ke­mi­sis­sä niin pan­kin­joh­ta­jien, len­to­kap­tee­nien kuin iso­jen fir­mo­jen po­mo­jen­kin kans­sa, Han­na-Mari Pu­saa ker­too.

– Olen näh­nyt niin mo­nia iso­ja her­ro­ja, joi­den elä­mä vain yh­täk­kiä mu­re­nee al­ta.

Yleen­sä ruo­ka­jo­noon tul­laan vas­ta vii­mei­ses­sä hä­däs­sä. Mo­nel­le on kova paik­ka ta­ju­ta tar­vit­se­van­sa apua.

Pu­saan mu­kaan ih­mi­set ovat kui­ten­kin useim­mi­ten hel­pot­tu­nei­ta käy­ty­ään en­sim­mäi­sen ker­ran ruo­ka­jo­nos­sa.

– On tär­ke­ää ym­mär­tää, et­tä kuka ta­han­sa meis­tä saat­taa jos­kus pu­do­ta yh­teis­kun­nan tur­va­ver­kos­ton läpi. Voi sai­ras­tua, tu­lee ero, lä­hei­nen kuo­lee tai ta­pah­tuu jo­tain muu­ta sel­lais­ta, mikä vä­syt­tää ih­mi­sen niin, et­tä hän tar­vit­see apua.

Fidan Berhisha, kuten moni muukin Lyydian työntekijöistä, kertoo ihmisten auttamisen olevan parasta työssä. – Haluan tehdä työtä, jolla on merkitystä, Berhisha sanoo.

Fidan Berhisha, kuten moni muukin Lyydian työntekijöistä, kertoo ihmisten auttamisen olevan parasta työssä. – Haluan tehdä työtä, jolla on merkitystä, Berhisha sanoo.

Jere Lindberg

Kes­ki­viik­ko­na ja­koon meni lo­pul­ta yh­teen­sä 96 kas­sia.

Kos­ka osa ih­mi­sis­tä ot­ti use­am­man kas­sin, oli ruo­ka­jo­nos­sa ar­vi­ol­ta 60–70 ih­mis­tä. Se on hie­man odo­tet­tua vä­hem­män.

Ruo­ka-avun tar­vit­si­joi­den mää­rä on kas­va­nut voi­mak­kaas­ti sii­tä läh­tien, kun Uk­rai­nan sota ja sitä seu­ran­nut hin­to­jen nou­su al­koi­vat.

Maa­lis­kuun ai­ka­na asi­a­kas­mää­rät tup­laan­tui­vat, ja mal­til­li­nen nou­su jat­kuu edel­leen. Jo­nois­sa nä­kyy joka viik­ko uu­sia kas­vo­ja.

On sel­vää, et­tä jos­sain vai­hees­sa Lyy­di­an avu­nan­to­ky­vyn ra­jat tu­le­vat vas­taan. Mut­ta mil­loin se ta­pah­tuu?

– Se on ää­rim­mäi­sen hyvä ky­sy­mys, Pu­saa to­te­aa.

Tal­vi ei hel­po­ta ti­lan­net­ta asi­a­kas­mää­rien ei­kä min­kään muun­kaan suh­teen. Myös Lyy­di­an oma toi­min­ta on tiu­koil­la.

Hil­jai­sem­pi­na päi­vi­nä ti­lois­sa on pääl­lä vain puo­let va­lois­ta, ei­kä ovia ha­lu­ta pi­tää au­ki yh­tään enem­pää kuin on pak­ko. Uu­sia, ener­gi­a­te­hok­kaam­pia kyl­mä­lait­tei­ta var­ten on jo ha­et­tu avus­tus­ta.

– Kyl­lä­hän tämä ti­lan­ne mie­ti­tyt­tää pal­jon ja jopa pe­lot­taa. Vuok­rat nou­se­vat ja saa näh­dä, kuin­ka suu­ria säh­kö­las­kut tu­le­vat ole­maan, Pu­saa kau­his­te­lee.

Erityisesti leipää riitti tällä kertaa reilusti jaettavaksi.

Erityisesti leipää riitti tällä kertaa reilusti jaettavaksi.

Jere Lindberg

Vaik­ka ruo­ka-avun tär­keyt­tä ei voi kiis­tää, on se Pu­saan mie­les­tä lo­pul­ta vain laas­ta­ri vuo­ta­van haa­van pääl­le. Ruo­ka-avun si­jaan ih­mi­sil­le ja­et­ta­via tu­kia pi­täi­si hä­nen mie­les­tään nos­taa. Yli­pää­tään toi­meen­tu­lo pi­täi­si ky­e­tä saa­maan si­ten, et­tä ra­hat riit­täi­si­vät muu­hun­kin kuin ruo­kaan.

– Moni jou­tuu va­lit­se­maan, ot­taa­ko ruo­an vai lääk­keet. Ja tie­tys­ti lääk­keet ovat ää­ret­tö­män tär­kei­tä.

Pu­saan mu­kaan on kui­ten­kin epä­to­den­nä­köis­tä, et­tä ruo­ka-avun ja­ka­mis­ta voi­tai­siin lo­pet­taa, jos edel­lä mai­nit­tui­hin asi­oi­hin ei tule muu­tos­ta.

Osa ih­mi­sis­tä ha­kee ruo­ka-avus­ta vain het­kit­täis­tä hel­po­tus­ta on­gel­miin­sa. Pää­sään­töi­ses­ti asi­ak­kaat ovat kui­ten­kin sel­lai­sia, jot­ka ovat ol­leet ruo­ka­jo­nois­sa jo kau­an. Usein taus­tal­la on eri­lai­sia pit­kä­ai­kai­sia on­gel­mia.

– Tie­tyl­lä ta­paa tu­lee su­rul­li­nen olo mo­nen ih­mi­sen koh­ta­los­ta. Ei nii­hin kos­kaan totu, mut­ta nah­ka on jo park­kiin­tu­nut sen ver­ran, et­ten ota nii­tä enää kan­taak­se­ni, niin kuin jos­kus nuo­rem­pa­na saa­toin teh­dä. Pys­tyn edel­leen ole­maan em­paat­ti­nen ja ja­ka­maan ih­mis­ten tus­kan, mut­ta ei se jää mie­leen pyö­ri­mään, Pu­saa ker­too.

Mut­ta mikä sit­ten saa jak­sa­maan työs­sä, jos­sa nä­kee jat­ku­vas­ti elä­män synk­kiä puo­lia?

– Ih­mi­set. Sekä omat työn­te­ki­jäm­me et­tä asi­ak­kaat. Tun­tuu esi­mer­kik­si to­del­la hy­väl­tä, kun joku ih­mi­nen tu­lee kiit­tä­mään sii­tä avus­ta, jota olem­me hä­nel­le pys­ty­neet an­ta­maan.

Ar­vos­tus te­ki­jöi­tä koh­taan nä­kyy ruo­ka­ja­os­sa. Vaik­ka kaik­ki ei­vät jää­kään jut­te­le­maan, sa­noo jo­kai­nen ih­mi­nen ää­neen vä­hin­tään kii­tok­sen ruo­ka­kas­sin saa­tu­aan.

He tie­tä­vät, et­tei ruo­ka-apu oli­si mah­dol­lis­ta il­man näi­tä aut­ta­mis­ha­lui­sia ih­mi­siä.