Missä menevät rajatiedon rajat, Ultran päätoimittaja Marko Kananen?

Vil­ma Ven­ho

Ky­lä­mä on ni­men­sä mu­kai­ses­ti pie­ni kylä Pir­kan­maan Kuh­moi­sis­sa. Ky­lä­mäl­lä ei ole kaup­paa, pos­tia tai ap­teek­kia, mut­ta jo­ta­kin ar­ki­päi­väi­ses­tä poik­ke­a­vaa sen kes­kel­tä löy­tyy, sil­lä siel­lä toi­mi­te­taan Ult­raa, Suo­men suu­rin­ta ra­ja­tie­don ai­ka­kaus­leh­teä.

Toi­mi­tus­ta lä­hes­tyt­tä­es­sä au­ton keu­la kään­tyy pie­nel­tä tiel­tä vie­lä pie­nem­mäl­le, ja eteen put­kah­taa eri­koi­nen lii­ken­ne­merk­ki. Va­roi­tus­kol­mi­on ylä­reu­nan täyt­tää len­tä­vä lau­ta­nen, ja ala­kär­jes­sä sei­soo iso­päi­nen hah­mo. Tar­kem­min tar­kas­tel­tu­na hah­mon ta­ka­na on toi­nen sa­man­lai­nen, joka lei­jai­lee ylös­päin alus­ta koh­ti.

Ult­ran toi­mi­tus­ta voi­si ereh­tyä luu­le­maan mik­si ta­han­sa oma­ko­ti­ta­lok­si. Iloi­sen pu­nai­sek­si maa­lat­tu yk­si­ker­rok­si­nen ra­ken­nus tö­nöt­tää mar­ras­kuun alus­ta huo­li­mat­ta veh­re­äl­lä ton­til­la. Mar­ko Ka­na­nen avaa etuo­ven ja viit­ti­löi käy­mään pe­rem­mäl­le. Ka­na­nen on ol­lut Ult­ran pää­toi­mit­ta­ja­na edel­tä­jän­sä ja leh­den pe­rus­ta­jan Ta­pa­ni Ku­nin­kaan 2009 ta­pah­tu­neen pois­me­non jäl­keen.

– Ta­pa­ni oli guru, jos näin puo­li­leik­ki­säs­ti voi sa­noa. Hän pe­rus­ti leh­den ja eh­ti ol­la sen pää­toi­mit­ta­ja­na nel­jä­kym­men­tä vuot­ta, Ka­na­nen ker­too.

Kä­si­tys Ult­ras­ta, tai eh­kä jo sa­nas­ta ”ra­ja­tie­to”, on luul­ta­vas­ti useim­mil­la se, et­tä nyt ui­daan as­tet­ta sy­vem­mil­lä ve­sil­lä. Ei­kä sii­nä ko­vin kau­as met­sään men­nä: Wi­ki­pe­dia ku­vaa ra­ja­tie­toa muun mu­as­sa län­si­mai­sek­si eso­te­ri­ak­si, pa­ra­nor­maa­leik­si il­mi­öik­si, ok­kul­tis­mik­si ja yk­sin­ker­tai­ses­ti yli­luon­nol­li­sik­si asi­oik­si. Ult­ran vii­me­vuo­tis­ten nu­me­roi­den ot­si­kot pu­hu­vat sa­maa kiel­tä:

∙ Hu­ma­noi­di­tyt­tö kävi kah­des­ti Im­jär­vel­lä

∙ Ju­ma­lal­li­nen DNA

∙ Kes­kus­te­lu­ja sie­lun kans­sa

∙ Muis­ti­ku­via edel­li­sis­tä elä­mis­tä

∙ Kas­vin emoo­ti­on kään­ne pa­rap­sy­ko­lo­gi­as­ta koh­ti tie­det­tä

∙ Kut­su kris­tal­li­kal­lo­jen maa­il­maan

∙ On­ko Nes­sie mui­nai­nen me­ri­kil­pi­kon­na?

Ka­na­nen ha­lu­aa teh­dä esit­te­ly­kier­rok­sen toi­mi­tuk­ses­sa. Ka­pei­den käy­tä­vien sei­nät ovat leh­ti­leik­kei­den, ju­lis­tei­den, Ult­ran kan­si­ku­vien ja mui­den lap­pu­jen peit­tä­mät. Pai­kas­sa on jo­tain pe­rin­teik­kään leh­ti­mies­mäis­tä, ja tun­tuu kuin kul­man ta­kaa voi­si pel­mah­taa toi­mit­ta­ja laa­tik­ko­mal­lis­ta ka­me­raa kä­sis­sään pi­del­len. Usei­den kään­nös­ten ja huo­nei­den jäl­keen Ka­na­nen avaa Ult­ran ar­kis­to­huo­neen oven. Huo­net­ta ym­pä­röi­vil­lä hyl­lyil­lä le­pää siis­teis­sä pi­nois­sa koko leh­den elä­män­kaa­ri: vii­si vuo­si­kym­men­tä ra­ja­tie­toa lä­hes jo­kai­sel­ta kan­til­ta kä­si­tel­ty­nä.

– Taas läh­ti yk­si kap­pa­le jo­kais­ta leh­teä erääl­le os­ta­jal­le. Ult­ra on lu­ki­joil­leen tär­keä ni­me­no­maan fyy­si­se­nä esi­nee­nä. En tun­ne ke­tään, joka heit­täi­si jo lu­e­tun Ult­ra-leh­den ros­ka­ko­riin.

Ultran päätoimittaja Marko Kananen esittelee suurta arkistohuonetta, johon on säilöttynä Ultran koko historia.

Vilma Venho

Ult­ran his­to­ria ulot­tuu vii­den vuo­si­kym­me­nen taa. Aluk­si, vuo­si­na 1972–1974, sen nimi oli Ufo­ai­ka.

Leh­teä teh­tiin Tam­pe­reel­la, mut­ta pian Ta­pa­ni Ku­nin­gas et­tä hä­nen vai­mon­sa Ar­ja huo­ma­si­vat, et­tei­vät he ha­lua to­teut­taa Ult­raa ih­mis­vi­li­näs­sä. Pii­lo­pirt­ti löy­tyi Ky­lä­män ky­läs­tä, ny­kyi­sen toi­mi­tuk­sen vie­res­tä. En­sim­mäi­set kym­me­nen vuot­ta Ult­raa teh­tiin pa­ris­kun­nan ta­lon ala­ker­ras­ta kä­sin. Ar­ja asuu ta­los­sa edel­leen.

– Ny­kyi­nen toi­mi­tus ra­ken­net­tiin pai­kal­leen kol­mes­sa osas­sa, jois­ta en­sim­mäi­nen tuli 1985 ja vii­mei­nen val­mis­tui 1995.

Ult­ran toi­mi­tuk­sel­la si­jait­see myös laa­ja ra­ja­tie­to­ai­heis­ten te­os­ten kir­jas­to sekä pie­ni lu­en­to­sa­li. Siel­lä jär­jes­te­tään muun mu­as­sa Ra­ja­tie­to­päi­vä-ta­pah­tu­maa. Ke­sä­a­jan ko­ho­koh­ta ovat Ult­ra-päi­vät, joil­la Kuor­ta­neen ur­hei­luo­pis­tol­le ko­koon­tuu Ka­na­sen mu­kaan jopa tu­hat ih­mis­tä. Suo­men suu­rin alan har­ras­ta­jien ta­pah­tu­ma ovat Hen­gen ja tie­don mes­sut Hel­sin­gis­sä, jos­sa Ult­ra­kin edus­taa vuo­tui­ses­ti.

Ka­na­nen luki 1990-lu­vul­la his­to­ri­aa Tam­pe­reen yli­o­pis­tos­sa ja tuu­mi, et­tä gradu oli­si mu­ka­vaa teh­dä jos­ta­kin hie­man eri­koi­sem­mas­ta ai­hees­ta.

– Ufot ja mys­tee­rit tun­tui­vat ve­tä­vän puo­leen­sa. Toi­sin kuin joku kan­sa­kou­lun ke­hi­tys Pih­ti­pu­taal­la 1870-lu­vul­la. Pa­hoit­te­lut vaan kai­kil­le pih­ti­pu­taa­lai­sil­le, mut­ta ha­lu­sin sel­lai­sen ai­heen, jos­sa kaik­ki tie­to ei oli­si ai­van sel­vää ja hel­pos­ti löy­det­tä­vis­sä.

In­nos­tus ufoi­hin ei ol­lut syn­ty­nyt vas­ta opis­ke­lu­ai­ka­na. Ka­na­nen ker­too lu­ke­neen­sa nuo­re­na poi­ka­na ”suun­nil­leen kai­ken” suo­mek­si il­mes­ty­neen scifi-kir­jal­li­suu­den ja kat­so­neen jo­kai­sen scifi-elo­ku­van, jon­ka kä­siin­sä oli saa­nut. Myös mais­te­rin­tut­kiel­ma pää­tyi poh­jaa­maan ufoi­hin: Ka­na­nen kir­joit­ti mui­nai­set ast­ro­nau­tit -te­o­ri­as­ta, eli sii­tä, jos­ko ko­tip­la­nee­tal­lam­me oli­si käy­nyt ava­ruu­den vie­rai­li­joi­ta jo mui­nai­sai­ka­na.

– Pro­fes­so­ri ka­vah­ti tuo­lis­saan met­rin taak­se­päin, kun esit­te­lin gra­du­ai­hee­ni. ”Mis­tä sinä täl­lai­sen kek­sit?”, Ka­na­nen muis­te­lee nau­ra­en.

Ai­neis­toa et­sies­sään Ka­na­nen tör­mä­si no­pe­as­ti Ult­ra-leh­teen ja Suo­men Ufo­tut­ki­jat ry:hyn, siis Ta­pa­ni Ku­nin­kaa­seen. Sel­ven­net­tä­köön, et­tä Ku­nin­gas on mie­hen ai­van oi­kea su­ku­ni­mi, ei tai­tei­li­ja­ni­mi. Mie­het tu­li­vat hy­vin jut­tuun Ka­na­sen pen­ko­es­sa toi­mi­tuk­sen tar­jo­a­mia läh­tei­tä tut­kiel­maan­sa var­ten. Yli­o­pis­to-opin­to­jen lo­mas­sa Ka­na­nen al­koi kir­joit­taa jut­tu­ja Ult­raan, ja gra­dun val­mis­tu­es­sa Ku­nin­gas ky­syi Ka­nas­ta töi­hin.

– Ai­ka suo­ra­vii­vais­ta se oli, mel­kein kuin koh­ta­lon tar­koit­ta­maa.

Pää­toi­mit­ta­jak­si siir­ty­mi­nen oli se­kin sel­vä asia. Ka­na­nen ker­too toi­mi­neen­sa Ku­nin­kaan oi­ke­a­na kä­te­nä ja suun­ni­tel­man ol­leen se, et­tä Ku­nin­gas pää­si­si ai­ka­naan elä­köi­ty­mään ja toi­mi­maan Ult­ran eme­ri­tuk­se­na. Mie­hen halu kes­kit­tyä vie­lä ker­ran tut­ki­muk­siin ja yh­dis­tys­toi­min­taan leh­den te­ke­mi­sen si­jaan oli suu­ri, mut­ta toi­sin kävi. Vai­ke­aan sai­rau­teen jou­lu­kuus­sa 2009 kuol­lut Ku­nin­gas jät­ti jäl­ken­sä suo­ma­lai­seen ra­ja­tie­toon sen luo­ja­na ja in­noit­ta­ja­na.

– Näis­sä mei­dän pii­reis­sä toi­saal­ta ty­kä­tään ko­kea, et­tä siel­tä toi­sel­ta­kin puo­lel­ta voi­daan ol­la vie­lä mu­ka­na vai­kut­ta­mas­sa asi­oi­hin. Moni on tun­te­nut, et­tä meil­lä on Ta­pa­nin siu­naus ja hy­väk­syn­tä leh­den te­ke­mi­sel­le.

Ultran toimituksen seinässä on Carl Janssonin maalaama valtava teos nimeltään "Vierailu".

Vilma Venho

Vii­meis­tään nyt on pai­kal­laan kuul­la, mi­ten ra­ja­tie­to ”mei­dän pii­reis­sä” näh­dään, eli mi­ten Ult­ra it­se mää­rit­te­lee ra­ja­tie­don. Ka­na­nen tuu­mii het­ken en­nen kuin myön­tää ky­sy­myk­sen ole­van han­ka­la.

– Kyl­lä sitä jou­tuu joka ker­ta miet­ti­mään uu­des­taan. Sa­noi­sin, et­tä ra­ja­tie­dol­la tar­koi­te­taan sitä har­maa­ta alu­et­ta, joka on tun­ne­tun ja tun­te­mat­to­man vä­lis­sä. Ja mitä enem­män ih­mis­kun­ta tie­tää asi­oi­ta, sitä suu­rem­pi tuo har­maa alue on.

Ka­na­nen nos­taa kä­ten­sä il­maan ja lii­kut­taa nii­tä pois­päin toi­sis­taan.

– Kuin täyt­ty­vän il­ma­pal­lon ul­ko­pin­ta-ala, jos pal­lon si­säl­lä ovat ne asi­at, jot­ka ovat tun­net­tu­ja. Jut­tu­ai­heet ei­vät siis ole lop­pu­mas­sa.

Vuo­des­sa il­mes­tyy kym­me­nen Ult­ran nu­me­roa, ja esi­mer­kik­si vii­mei­sen vuo­den ai­ka­na leh­teen on Ka­na­sen ar­vi­on mu­kaan kir­joit­ta­nut yh­teen­sä sa­ta­kun­ta ih­mis­tä. Kään­nös­jut­tu­ja ei juu­ri­kaan ole. Sil­le on se­li­tyk­se­nä se, et­tä Ult­ra kes­kit­tyy ni­me­no­maan suo­ma­lai­seen ra­ja­tie­toon. Maa­il­mal­la ta­pah­tu­vat asi­at ei­vät usein­kaan pää­dy sen si­vuil­le, kos­ka suo­ma­lai­set ra­ja­tie­don te­ki­jät ovat jo ai­van oma run­sau­den­sar­ven­sa.

– Mi­nul­la on sel­lai­nen ku­ti­na, et­tä Suo­mi on ra­ja­tie­don pie­ni suur­val­ta. Tääl­lä toi­min­ta on ta­vat­to­man laa­jaa ja pe­rin­tei­käs­tä. Meil­lä on pal­jon tie­tä­jiä ja osaa­jia. Guru-sana tah­toi­si taas tul­la esil­le, vaik­ka ei tääl­lä sel­lai­sia sa­nan var­si­nai­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä tai­da ol­la.

Ka­na­nen ar­ve­lee suo­ma­lais­ten ole­van edel­leen jos­sain mää­rin van­haa noi­ta­kan­saa. Suo­ma­lais­ten suh­de luon­toon on ai­nut­laa­tui­sel­la ta­val­la mut­ka­ton ja syvä, ei­kä luon­nos­ta ol­la er­kaan­nut­tu sa­mal­la ta­val­la kuin mo­nis­sa muis­sa län­si­mais­sa, jois­sa ele­tään kau­pun­gis­ta toi­seen be­to­nin kes­kel­lä. Luon­non lä­hei­syy­den ja hen­ki­syy­den mer­ki­tys­tä pön­kit­tää myös se, et­tä Kir­kon tut­ki­mus­kes­kuk­sen Ult­ral­le to­teut­ta­mien lu­ki­ja­tut­ki­muk­sien mu­kaan suo­ma­lai­nen kris­til­li­nen pe­rin­ne ja kris­ti­tyt us­ko­muk­set ei­vät ole ris­ti­rii­das­sa ra­ja­tie­teel­lis­ten asi­oi­den kans­sa.

– On maa­il­man­laa­jui­ses­ti­kin poik­keuk­sel­lis­ta, et­tä sama ih­mi­nen käy aa­mul­la kir­kos­sa ja me­nee il­lal­la mee­di­o­ti­lai­suu­teen.

Ult­ran al­ku­ai­koi­na ra­ja­tie­don esiin­mars­si koh­ta­si suur­ta vas­tus­tus­ta muun mu­as­sa ää­rik­ris­til­li­sil­tä ryh­mit­ty­mil­tä. Ny­ky­ään täl­lai­nen lii­keh­din­tä on Ka­na­sen ar­vi­on mu­kaan laan­tu­nut, mut­ta ei ko­ko­naan ka­don­nut. Mie­hen mu­kaan maa­il­ma on muut­tu­nut sii­hen suun­taan, et­tä kai­kil­la on oma to­tuu­ten­sa. Pu­hu­taan­ko siis kup­lau­tu­mi­ses­ta?

– Joo, kai­kil­la on oma kup­lan­sa, eli ra­ja­tie­don har­ras­ta­jat ei­vät enää edes oi­ke­as­taan koh­taa näi­tä in­nok­kai­ta kris­tit­ty­jä. Oli­si­han se älyl­li­ses­ti mie­len­kiin­tois­ta ja haas­ta­vaa, jos hei­tä koh­tai­si enem­män. Sama pä­tee skep­ti­koi­hin.

Skep­ti­koi­den kans­sa mit­te­lyä ta­pah­tui suu­rem­mis­sa mää­rin 1980- ja 1990-lu­vuil­la.

– Kyl­lä sii­nä ai­ka to­sis­saan ol­tiin. Tar­ve to­dis­taa ole­van­sa it­se oi­ke­as­sa ja toi­set vää­räs­sä oli kum­mal­la­kin puo­lel­la suu­ri ja to­dis­tuk­sen saa­mi­seen py­rit­tiin pon­te­vas­ti. Ny­ky­ään olen vä­hän pet­ty­nyt sii­hen, et­tä voi­daan lait­taa leh­teen ihan mitä ta­han­sa, ei­vät­kä skep­ti­kot re­a­goi sii­hen mi­ten­kään.

Ta­hal­li­ses­ta pro­vo­soin­nis­ta ei Ult­ra-leh­des­sä sil­ti ole ky­sy­mys, vaik­ka Ka­na­nen lau­suu il­ki­ku­ri­ses­ti ikä­vöi­vän­sä skep­ti­ses­ti ra­ja­tie­don il­mi­öi­hin suh­tau­tu­via ryh­miä.

– Ult­raa teh­dään omil­le lu­ki­joil­le, ei mah­dol­li­sil­le vas­tus­ta­jil­le. Koen kui­ten­kin, et­tä olem­me skep­ti­koi­den­kin kans­sa ol­leet koko ajan sa­mal­la puo­lel­la, sil­lä olem­me kaik­ki nii­tä, jot­ka koit­ta­vat saa­da sel­koa näis­tä mys­tee­reis­tä. Ai­na­kin, jos ver­ra­taan ul­ko­puo­lel­le jää­vään isoon vä­lin­pi­tä­mät­tö­mään mas­saan.

Ult­ran kes­ki­mää­räi­nen ti­laa­ja on lu­ki­ja­tut­ki­muk­sien mu­kaan vart­tu­neem­pi nais­hen­ki­lö. Ti­lan­ne on muut­tu­nut leh­den al­ku­a­jois­ta, jol­loin ti­laa­ja­kun­ta oli hy­vin mies­voit­tois­ta. Ka­na­nen to­te­aa, et­tä mitä vä­hem­mäl­le var­si­nai­nen ufo­puo­li on leh­den si­säl­lös­sä jää­nyt ja hen­ki­syy­den sekä ter­vey­den ai­heet li­sään­ty­neet, sitä nai­sis­tu­neem­mak­si Ult­ran ti­laa­ja­kun­ta on kään­ty­nyt.

– En­ke­lit, kris­tal­lit ja niin edel­leen. 70 pro­sent­tia ti­laa­jis­tam­me tai­taa ol­la nai­sia tätä ny­kyä, ja sil­ti olem­me alan ai­noa leh­ti, joka an­taa mies­lu­ki­joil­le­kin kiin­nos­ta­vaa si­säl­töä. Kil­pai­le­vat kak­si leh­teä [Sie­lun­pei­li ja Minä Olen] ovat mie­les­tä­ni sel­ke­äs­ti nais­ten­leh­tiä.

Pai­ne muut­taa Ult­ran si­säl­töä enem­män nais­lu­ki­joi­ta huo­mi­oi­vam­mak­si kas­voi 1990-lu­vun puo­li­vä­lis­sä. Har­kit­tua muu­tos­ta teh­tiin sekä jut­tu­jen si­säl­töön et­tä leh­den ul­ko­nä­köön. Leh­ti muun mu­as­sa muu­tet­tiin mus­ta­val­koi­ses­ta vä­ril­li­sek­si vuon­na 2003.

Ult­ra­kaan ei ole sääs­ty­nyt me­di­an di­gi­siir­ty­män tuo­mis­ta vai­keuk­sis­ta. Print­ti­leh­tien käy­rä osoit­taa myös Ky­lä­mäs­sä vain yh­teen suun­taan, alas­päin. Tark­ko­ja nu­me­roi­ta Ka­na­nen ei pal­jas­ta, vaan muo­toi­lee le­vi­kin ole­van usei­ta tu­han­sia. Bis­nes­puol­ta on pi­tä­nyt le­vit­tää leh­den li­säk­si myös tuo­te­myyn­nin puo­lel­le. Ka­na­nen viit­ti­löi kir­joil­la pääl­lys­tet­tyi­hin hyl­lyi­hin ja pöy­tiin, Ult­ra-puo­tiin.

– Myös ta­pah­tu­mat ovat iso osa Ult­ran bis­nes­tä, ol­laan var­si­nai­nen mo­ni­a­la­kon­ser­ni. Mut­ta par­haim­mil­laan­kin tämä on vain tor­jun­ta­voit­toa. Ko­vaa saa juos­ta, et­tä py­syy pai­kal­laan.

Ultran toimituksen seinät ovat lehtileikkeiden ja vanhojen Ultran kansien päällystämät.

Vilma Venho

Jut­tu­ja tar­jo­taan Ult­raan ai­na­kin tup­las­ti sen, mitä leh­des­sä on ti­laa nii­tä jul­kais­ta. Ka­na­nen ku­vai­lee pro­ses­sia re­ak­tii­vi­sek­si; leh­des­sä jul­kais­taan sitä, mitä ra­ja­tie­don kent­tä­työ­läi­set eli leh­den lu­ki­jat toi­mi­tuk­sel­le lä­het­tä­vät. Ai­heet ovat siis tar­kal­leen sel­lais­ta si­säl­töä, jos­ta ra­ja­tie­don pii­ris­sä juu­ri nyt pu­hu­taan. Suu­rin osa ju­tuis­ta on niin sa­not­tu­ja asi­an­tun­ti­ja-ar­tik­ke­lei­ta, eli ju­tus­sa pu­hu­va hen­ki­lö on kir­joit­ta­nut teks­tin it­se.

– Ak­tii­vis­ta haas­tat­te­lua on vä­hän. Se on ihan re­surs­si­ky­sy­mys, kun pie­nel­lä po­ru­kal­la leh­teä teh­dään.

Jo­kai­nen leh­teen pää­ty­vä lau­se käy sil­ti ne­li­hen­ki­sen toi­mi­tuk­sen myl­lyn lä­vit­se. Vä­lil­lä Ult­raan pää­see jut­tu, jos­sa yk­si­kään lau­se ei ole al­ku­pe­räi­ses­sä muo­dos­saan. Si­tä­kin sat­tuu, et­tä kak­si pe­räk­käin leh­des­sä ole­vaa jut­tua voi­vat ku­mo­ta tois­ten­sa si­säl­lön. Ka­na­nen on täs­tä sei­kas­ta yl­peä.

– Ra­ja­tie­dos­sa tai Ult­ras­sa ei ole yh­tä to­tuut­ta, jota yri­te­tään ju­lis­taa maa­il­mal­le. Meil­lä eri­koi­set­kin nä­ke­myk­set saa­vat mah­dol­li­suu­den tul­la jul­ki. Sa­nan­va­paus ja mo­ni­ää­ni­syys ovat Ult­ran ar­vo­ja.

Vaan ai­van kaik­kea ei Ult­ras­sa­kaan jul­kais­ta. Leh­ti on ole­mas­sa sitä var­ten, et­tä vil­lim­mät­kin te­o­ri­at pää­se­vät nä­ky­vil­le, mut­ta esi­mer­kik­si ko­ro­na­pan­de­mi­aan liit­ty­viin sa­la­liit­to­te­o­ri­oi­hin on ve­det­ty ra­ja­tie­don ra­jat.

– Täl­lai­sen ma­te­ri­aa­lin ää­ni­tor­vek­si em­me ole läh­te­neet, muun mu­as­sa sen ta­kia, et­tä niil­lä on jo omat ja­ke­lu­ka­na­van­sa ne­tis­sä. Ei Ult­ran tar­vit­se an­taa ti­laa jol­le­kin mie­li­pi­teel­le vain sen ta­kia, et­tä se on eri miel­tä muun yh­teis­kun­nan kans­sa. Kyl­lä tätä jou­tuu poh­ti­maan. Ko­ro­nas­ta meil­le tar­jo­taan pal­jon hy­vin­kin raf­laa­via jut­tu­ja, mut­ta mei­dän teh­tä­väm­me ei ole läh­teä vai­kut­ta­maan esi­mer­kik­si ro­kot­teen ot­ta­mi­seen.

Jour­na­lis­tin oh­jeet ovat ylei­nen me­di­an le­gi­tii­miy­den mit­ta­ri. Jul­ki­sen sa­nan neu­vos­ton kan­na­tu­syh­dis­tyk­sen laa­ti­ma eet­ti­nen oh­jeis­tus pyr­kii pi­tä­mään yl­lä me­di­an luo­tet­ta­vuut­ta ja us­kot­ta­vuut­ta. Myös Ult­ra on si­tou­tu­nut näi­hin oh­jei­siin kult­tuu­ri-, mie­li­pi­de- ja tie­de­leh­tien liit­to Kult­ti ry:n jä­se­nyy­ten­sä myö­tä.

Mi­ten Jour­na­lis­tin oh­jeet ja Ult­ra-leh­den si­säl­tö koh­taa­vat toi­sen­sa, on ky­sy­mys, jota Ka­na­sel­ta on kuu­lem­ma ky­syt­ty use­as­ti ai­em­min­kin. Hil­jat­tain toi­mit­ta­jien am­mat­ti­leh­ti Jour­na­lis­ti teki ai­hees­ta laa­jan ju­tun.

– Kyl­lä minä ha­lu­an us­koa, et­tä toi­mim­me nii­den mu­kai­ses­ti. En tie­dä, oli­si­ko joku eri miel­tä, jos suu­ren­nus­la­sin kans­sa kä­vi­si jon­kun Ult­ran vuo­si­ker­ran läpi, mut­ta jour­na­lis­tin oh­jei­den mu­kai­seen toi­min­taan me py­rim­me ja sii­nä olem­me mie­les­tä­ni myös on­nis­tu­neet.