Kir­joi­tan par­hail­laan jour­na­lis­tii­kan kan­di­daa­tin­tut­kiel­maa­ni, jota var­ten haas­tat­te­lin ko­ke­nei­ta toi­mit­ta­jia. Tut­ki­mus­haas­tat­te­luis­sa nou­si esiin use­aan ot­tee­seen mie­len­kiin­to­ni he­rät­tä­nyt tee­ma: kan­san ja me­di­an etäi­syys.

Par­haim­mil­laan nämä me­di­a­ta­lo­jen luo­vat ja mo­ni­a­lai­set työ­myy­rät murs­kaa­vat mis­tä ta­han­sa data-ai­neis­tos­ta lu­et­ta­vaa käp­py­rää vii­meis­tään sen jäl­keen, kun heil­le on sii­tä osoit­ta­nut tär­keim­mät jour­na­lis­ti­set ha­vain­not. Jos oi­kein hy­vin käy, kyl­keen syn­tyy ru­tii­nil­la vie­lä näyt­tä­vä pää­ku­va nos­ta­maan da­ta­ju­tun lu­ku­ar­voa en­ti­ses­tään tai ju­tus­sa läpi lin­jan kul­ke­va yh­te­näi­nen ul­ko­a­su­e­le­ment­ti.

Vii­si­kymp­pi­nen ra­ja­tie­don ai­ka­kaus­leh­ti ei pro­vo­soi ta­hal­li­ses­ti, mut­ta pää­toi­mit­ta­ja kai­paa sil­ti mit­te­lyä skep­ti­koi­den kans­sa.