Toimittaja tekoälyn aikakaudella

Oli­via Aho

Mil­lai­sia toi­mit­ta­jia tu­le­vai­suu­des­sa tar­vi­taan? Olen miet­ti­nyt use­as­ti vas­taus­ta ky­sy­myk­seen pian alal­le val­mis­tu­va­na. Kun aloi­tin jour­na­lis­tii­kan opin­not vii­si vuot­ta sit­ten, ge­ne­ra­tii­vi­ses­ta te­ko­ä­lys­tä ei ol­lut laa­jal­la ylei­söl­lä tie­to­a­kaan. Nyt pu­hu­taan te­ko­ä­lyn hä­vit­tä­mis­tä työ­pai­kois­ta ja uu­tis­me­di­at käy­vät kil­pa­juok­sua uu­sien työ­ka­lu­jen ke­hit­tä­mi­ses­sä. Mit­kä op­pi­mis­ta­ni tai­dois­ta ovat nyt re­le­vant­te­ja?

Pe­rus­tai­dot ei­vät ka­toa

Ajat­te­len ja toi­von, et­tä toi­mit­ta­jien pe­rus­tai­to­ja tar­vi­taan yhä. Vaik­ka te­ko­ä­ly ke­hit­tyy­kin jat­ku­vas­ti ja eh­kä tu­le­vai­suu­des­sa sil­le voi an­taa yhä mo­ni­mut­kai­sem­pia teh­tä­viä, sii­tä ei ole vie­lä it­se­näi­sek­si ajat­te­li­jak­si. Toi­mit­ta­jan pi­tää edel­leen osa­ta haas­ta­tel­la, val­voa päät­tä­jiä sekä tun­tea jour­na­lis­min etiik­kaa. Os­ka­ri On­ni­nen kir­joit­taa Suo­men Leh­dis­tön ju­tus­sa, et­tä nuo­ria toi­mit­ta­jia pi­täi­si var­ti­oi­da te­ko­ä­lyl­tä, jot­ta ta­val­li­set uu­tis­työn ru­tii­nit ei­vät jää heil­tä op­pi­mat­ta. On­ni­nen esit­tää hy­viä ar­gu­ment­te­ja - jos ei osaa pe­ru­sa­si­oi­ta, ei ole mi­tään min­kä va­raan ra­ken­taa te­ko­ä­lyn­kään käyt­töä.

Moni alal­le ha­keu­tu­va on luon­teel­taan ana­lyyt­ti­nen ja suh­tau­tuu asi­oi­hin kriit­ti­sel­lä kat­seel­la. Kriit­ti­syyt­tä ja var­sin­kin me­di­a­lu­ku­tai­toa – tai ny­ky­ai­ka­na tar­kem­min te­ko­ä­ly­lu­ku­tai­toa – voi­nee pi­tää en­tis­tä tär­ke­äm­pi­nä tai­toi­na. Toi­mit­ta­jan pi­tää osa­ta bon­ga­ta te­ko­ä­lyn te­ke­mät vir­heet ja ar­vi­oi­da, mikä on olen­nais­ta. Jos jät­täy­dym­me fak­tois­sa ai­no­as­taan te­ko­ä­lyn va­raan, voim­me sa­man tien sa­noa hy­väs­tit to­tuu­den­mu­kai­sel­le tie­dol­le. Kuka uu­ti­soi me­di­as­sa kier­tä­vis­tä te­ko­ä­ly­vää­ren­nök­sis­tä, jos ei toi­mit­ta­jat?

Yk­si it­se­ä­ni huo­let­ta­vis­ta asi­ois­ta on kir­joi­tus­tai­to. Pi­din kir­joi­tus­tyy­li­ä­ni yh­te­nä valt­ti­kor­teis­ta­ni alal­le ha­keu­tu­es­sa. Mi­hin kui­ten­kaan enää tar­vi­taan kir­joit­ta­mi­sen am­mat­ti­lai­sia, kun te­ko­ä­ly osaa tuot­taa jo suh­teel­li­sen vir­hee­tön­tä kiel­tä? Eh­kä te­ko­ä­lyn on­gel­ma kir­joi­te­tun teks­tin kans­sa pii­lee kui­ten­kin sii­nä, et­tä sen kie­li on hy­vin ta­va­no­mais­ta. Eri asia on, jos te­ko­ä­ly op­pii mu­kai­le­maan kir­joit­ta­jan per­soo­naa. Per­soo­nal­li­suut­ta ja tyy­liä voi­si­kin pi­tää ih­mis­toi­mit­ta­jan suu­rim­pi­na valt­tei­na ja yh­te­nä syy­nä, mik­si jour­na­lis­mia ku­lu­te­taan.

In­hi­mil­li­set tai­dot kan­ta­vat

Mitä te­ko­ä­lyyn ide­oi­ja­na tu­lee, se on jo oi­kein hyvä. Mut­ta tuot­taa­ko se yl­lät­tä­viä, ta­jun­nan­rä­jäyt­tä­viä tai en­nen­kuu­lu­mat­to­mia ide­oi­ta? Tus­kin. Te­ko­ä­lyn tai­to ra­jau­tuu ai­em­man da­tan pe­rus­teel­la päät­te­lyyn ja yh­dis­te­lyyn. Se ei siis voi oi­ke­as­taan tuot­taa sel­lais­ta, mitä ei ole jo ole­mas­sa. Sii­nä tu­lee taas toi­mit­ta­jan paik­ka: hais­tel­la uu­tis­ne­nä pit­käl­lä heik­ko­ja sig­naa­le­ja ta­va­tes­saan ih­mi­siä ja kul­kies­saan ym­pä­ris­tös­sään. Voi­si aja­tel­la, et­tä ide­oin­ti toi­mii edel­leen par­hai­ten pal­lot­te­le­mal­la ide­oi­ta työ­ka­ve­rin kans­sa. Toki te­ko­ä­lyä voi käyt­tää spar­rauk­ses­sa apu­na, ja sen an­ta­mat ide­at voi­vat toi­mia poh­ja­na.

Te­ko­ä­lyä kä­sit­te­le­vis­sä ju­tuis­sa on ko­ros­tet­tu pal­jon myös in­hi­mil­li­siä tai­to­ja, ku­ten em­paat­ti­suut­ta ja ih­mis­ten koh­taa­mis­ta. Kos­kaan ei voi tie­tää, mil­lai­nen maa­il­ma on 10 vuo­den pääs­tä, mut­ta te­ko­ä­lys­tä ei ole vie­lä jut­tu­kei­kal­le läh­ti­jäk­si. Jos on te­ke­mäs­sä gal­lu­pia han­ka­las­ta ai­hees­ta pik­ku­pi­tä­jän to­ril­la, haas­ta­tel­ta­va va­lit­see osal­lis­tu­mi­sen­sa to­den­nä­köi­ses­ti toi­mit­ta­jan läs­nä­o­lon ja suos­tut­te­lu­tai­to­jen myö­tä.

Toki kai­kes­sa te­ke­mi­ses­sä ko­ros­tuu myös te­ko­ä­lyn hal­lit­se­mi­nen. Vaik­ka jos­sain koh­taa te­ko­ä­lyn osaa­mi­ses­ta tu­li­si­kin kai­kil­ta vaa­dit­ta­va pe­rus­tai­to, ei­kä niin­kään enää erot­tu­mi­sen vä­li­ne, on hyvä py­syä ke­hi­tyk­ses­sä mu­ka­na. Il­ta-Sa­no­mien vas­taa­va pää­toi­mit­ta­ja Jo­han­na Lah­ti poh­tii kom­men­tis­saan, et­tä jour­na­lis­mi voi mah­dol­li­ses­ti jopa pa­ran­tua te­ko­ä­lyn myö­tä. ”Kun toi­mit­ta­jan ei enää tar­vit­se kir­joit­taa jo­kais­ta pe­ru­suu­tis­ta alus­ta as­ti, jää ai­kaa teh­dä asi­oi­ta, joil­la me­dia erot­tuu ver­kon lo­put­to­mas­ta te­ko­ä­ly­hö­tös­tä”, Lah­ti to­te­aa.

On mah­do­ton­ta tie­tää, mi­ten te­ko­ä­ly lo­pul­ta muok­kaa toi­mit­ta­jan am­mat­tia. Vä­lil­lä saat­taa is­keä epä­toi­vo – vie­kö te­ko­ä­ly mi­nun­kin työ­ni? Eh­kä te­ko­ä­ly vie­kin osan au­to­maat­ti­ses­ta ru­tii­ni­työs­tä, ei­kä ai­kaa tar­vit­se enää käyt­tää puu­dut­ta­viin ja tois­tu­viin teh­tä­viin. Yri­tän kui­ten­kin us­koa sii­hen, et­tä toi­mit­ta­jan työn tär­keys ko­ros­tuu te­ko­ä­ly­ai­ka­kau­del­la. On am­mat­ti­lai­sia, jot­ka vah­ti­vat te­ko­ä­lyä ja tuot­ta­vat si­säl­töä ih­mi­sel­tä ih­mi­sel­le.