Jos nuori toimittajaopiskelija siellä Jyväskylässä luulee, että Geminin 'Kekkonen-simulaatio' korvaa historian opinnot, niin me olemme pulassa. Journalismi tarvitsee asiantuntemusta, ei pelkkää 'huikean nopeaa' prosessointia. Kyllä se on niin, että hiki kuuluu asiaan, oli kyse tiedonhankinnasta tai kirjoittamisesta."
Tekoäly
Henri Häkkinen
Tekoäly, se on kaikkialla. Mukaudu tai kuole. Mutta miten? Sitä pohtii meistä moni. Mahdollisesti kaikista suomalaisista eniten asiaa on pohtinut entinen Yleisradion toimitusjohtaja, entinen SDP:n puoluesihteeri ja kansanedustaja ja nykyinen viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner. Näin on ainakin, mikäli uskomme Jungneria itseään. Ja miksi emme uskoisi?
Jungner ymmärtää tekoälyä niin hyvin, että vähemmän ymmärtävien kysymyksiin ei ole mieltä edes vastata. He ovat jo pudonneet kelkasta. Viimeisimpänä havaintona Jungner tietää kertoa, että tekoälybuumin käynnistänyt ChatGPT on menneen talven lumia. Googlen Gemini tulee jyräämään. Nähtäväksi jää sanoisi pääkirjoitustoimittaja.
Jungner on paitsi huippuälykäs myös mies. Siksi hän osaa käyttää tekoälyä tavoilla, joita vähälahjaisempi ei pystyisi itse keksimään. Yksi näistä tavoista on laittaa tekoäly samaistumaan historiallisten henkilöiden rooleihin ja pohtimaan sitten, mitä nämä henkilöt ajattelisivat vaikkapa jostain ajankohtaisesta aiheesta. Nämä henkilöt voivat olla esimerkiksi filosofeja, poliitikkoja ja taiteilijoita.
Jungner nosti tapansa hyödyntää tekoälyä esiin tammikuussa Asiastudion podcastissa.
Jungner: "Jos vaikka Helsingin Sanomissa on joku juttu, niin ottaa sen jutun ja sillä hiirellä kopioi sen jutun. Ja sitten vie sen tekoälylle, ja väitän että tällä hetkellä paras on Gemini. Tämä Googlen Gemini. Joka on ilmainen. Laittaa sen jutun sinne. Ja sen jälkeen kun on sinne laittanut sen jutun, niin sinne loppuun kirjoittaa 'Hei Gemini, mitä tähän sanoisi [Friedrich] Nietzsche? Tai Platon tai Aristoteles?'"
Toimittaja: "Eli haet näkökulmia, tulkintoja."
Jungner: "Tai Urho Kekkonen. Tai Barack Obama. Tai kuka ikinä. Ja sen jälkeen, kun se tekoäly on kertonut nää kaikki, niin sit sanoo 'hyvä, voitko tän edellisen perusteella tehdä tämmöisen kuvitteellisen keskustelun, jossa nää eri hahmot väittelee keskenään tästä sen oman filosofiansa kautta?'. Se tekee sen ja sit sä luet Kekkonen sanoo jotain, Nietzsche sanoo jotain, Barack Obama sanoo jotain. Niin tää on huikean nopea tapa paitsi oppia filosofiaa, niin päästä sisään näihin eri näkökulmiin ja saada ihan uus ote uutisiin. Jos nyt otetaan näitä mitä tapahtuu USA:ssa. Et okei, miten Trump perustelee oman näkemyksensä. Hyvä. Mitä mieltä Tanskan pääministeri on näissä jne. jne. Yhtäkkiä sulla on koko se kattaus ja sit sä pyydät tekoälyä rakentaan sen kuvitteellisen keskustelun ja sä luet sen. Ja yhtäkkiä, 20 minuuttia niin sä oot kartalla. Ja tosi hyvin kartalla. Siis paremmin kartalla kuin ihminen, joka on lukenut sata kirjaa, koska se tekoäly vie sut suoraan siihen ytimeen."
Nerokasta. Koska tämä teksti on kirjoitettu Tekoälyn hyödyntäminen journalismissa -kurssille, on tämä Jungnerin ainutlaatuinen metodi laitettava testiin. Mutta ketkä olisivat tarpeeksi merkittävät ja viisaat mediamielet tähän tarkoitukseen? Päädyn pienen pohdinnan päätteeksi valitsemaan keskustelukumppaneiksi Keskisuomalaisen entisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen ja Helsingin Sanomien entisen kustantajan ja päätoimittajan Aatos Erkon. Testi tapahtuu siten, että syötän Geminille tämän kurssin kuvauksen ja pyydän kertomaan, mitä he siitä ajattelisivat. Lopuksi laitan Erkon ja Laatikaisen keskustelemaan.
Ja tässä lopputulos.
Dialogi: "Kone ja kynän dynaamisuus"
Aatos Erkko: "Katsohan tätä, Erkki. Jyväskylän yliopistossa opettavat nyt journalisteille algoritmien toimintaperiaatteita. 'Tekoälyn hyödyntäminen journalismissa'. Se on välttämätöntä. Maailma muuttuu, eikä Suomi voi jäädä sivuraiteelle, kun suuret kansainväliset toimijat jo automatisoivat uutisvirtojaan."
Erkki Laatikainen: "Niinhän se on, Aatos. Maailma muuttuu, mutta ihminen ei. Minua vähän hirvittää tuo sana 'innovaatiotyöpaja'. Kuulostaa siltä, että siellä istutaan sisätiloissa ja keksitään hienoja nimiä asioille, jotka ennen hoidettiin jalkautumalla torille. Mutta se, että ne tekevät sitä mediatalojen kanssa – siinä on järkeä. Journalismi opitaan toimituksessa, ei pelkissä luentosaleissa."
Erkko: "Aivan, käytännön yhteistyö on avain. Mutta huomaa tuo kohta kriittisyydestä. 'Mahdollisuuksia ja rajoituksia arvioidaan suhteessa lakiin ja eettisiin periaatteisiin'. Se on se kynnyskysymys. Jos me annamme koneen luoda sisältöä ilman, että kukaan vastaa siitä omilla kasvoillaan ja nimellään, me myymme sielumme. Sanoman ja luotettavuuden on oltava murtumattomia, olipa työkalu mikä hyvänsä."
Laatikainen: "Sielusta puheen ollen... voiko se tekoäly ikinä kirjoittaa sellaista pääkirjoitusta, joka saa lukijan joko lyömään nyrkkiä pöytään tai tuntemaan piston sydämessään? Epäilen. Se voi kerätä datan ja tehdä synteesin, mutta se ei ymmärrä ihmisen tuskaa tai maakunnan ylpeyttä. Se ei tiedä, miltä tuntuu, kun tehdas lakkautetaan Äänekoskella. Se vain laskee numeroita."
Erkko: "Olet oikeassa, tunneälyä ja intuitiota se ei korvaa. Mutta mieti tätä: jos tekoäly vapauttaa toimittajan rutiineista – niistä tylsistä pörssitiedotteista ja urheilutulosten kirjaamisesta – eikö se silloin anna enemmän aikaa sille varsinaiselle journalismille? Tutkimiselle, taustoittamiselle ja sille mainitsemallesi torilla käymiselle?"
Laatikainen: "Se on se hurskas toive, Aatos. Mutta tiedäthän sinäkin talousmiehenä, miten siinä usein käy. Kun kone tekee työt, säästö otetaan ulos ja toimitusta pienennetään. Mutta jos tämä kurssi opettaa nuoret olemaan isäntiä sille koneelle, eikä päinvastoin, niin silloin minäkin annan sille siunaukseni. Toimittajan on oltava valveilla. Jos se luottaa koneeseen kuin pukki suuriin sarviinsa, niin metsään mennään."
Erkko: "Vastuu onkin se, mitä tuolla kurssilla pitää takoa opiskelijoiden päähän. Päätoimittaja on aina vastuussa, vaikka jutun olisi kirjoittanut mikä bittijono tahansa. Ja tuo julkaiseminen verkkojulkaisussa on hyvä asia – virheet on uskallettava tehdä julkisesti, jotta ala oppii. Avoimuus on laadun tae."
Laatikainen: "Niin, ja toivottavasti ne opettavat siellä myös sivistystä. Sitä ei algoritmi opeta. Lukeneisuutta, historiaa ja kielen tajua. Ilman niitä tekoälyjournalismi on kuin purukumia: se maistuu aluksi joltain, mutta siitä ei saa mitään ravintoa. Mutta ehkä meidän on, Aatos, annettava nuorten yrittää. Mehän olemme jo omat taistelumme sotineet."
Erkko: "Sitä se on. Me annoimme heille vapaan lehdistön. Heidän tehtävänsä on nyt pitää se sellaisena – myös tekoälyn aikakaudella."
Entä mitä Erkko ja Laatikainen olisivat keskustelleet Jugnerin tekoälyvinkistä?
Dialogi: "Pikaruokaa vai perusarvoja?"
Aatos Erkko: (Laskee silmälasinsa pöydälle) "Tuo Jungnerin ajatus on... mielenkiintoinen, mutta pelottava. Hän puhuu 'ytimestä', mutta minä puhun laadusta. Jos kopioimme uutisen ja annamme koneen simuloida Nietzschen mielipiteen, emme saa Nietzschen viisautta. Saamme tilastollisen keskiarvon siitä, mitä internet luulee Nietzschen sanoneen. On vaarallinen illuusio väittää, että 20 minuuttia Gemini-sovelluksen kanssa korvaisi sataa kirjaa. Sivistys ei ole suoritus, se on prosessi."
Erkki Laatikainen: (Puhaltaa raskaasti) "Kuule, Aatos, tuo on juuri sitä nykyajan hapatusta, missä kaikki pitää saada heti ja halvalla. Että 'paremmin kartalla kuin sata kirjaa lukenut'? Pyh! Se on sivistyshuijausta. Se on kuin söisi monivitamiinipillerin ja väittäisi nauttineensa viiden ruokalajin illallisen. Siitä puuttuu maku, puruvastus ja ennen kaikkea totuus. Kekkonen ei ollut mikään 'näkökulma', hän oli lihaa, verta ja valtapolitiikkaa. Ei tekoäly tiedä, mitä Kekkonen sanoisi, se vain arvaa tyylilajin."
Erkko: "Olen samaa mieltä siitä, että siinä hämärtyy alkuperäislähteen ja analyysin raja. Journalismin tehtävä on välittää faktoja. Jos lukija alkaa 'ymmärtää' maailmaa kuvitteellisten keskustelujen kautta, hän siirtyy journalismin parista fiktion puolelle. Se voi olla virkistävää aivojumppaa, mutta se ei ole tiedonhankintaa. Pelkään, että tällainen metodi johtaa pintapuolisuuteen, jossa luullaan tiedettävän, vaikka todellisuudessa vain viihdytään algoritmin luomassa simulaatiossa."
Laatikainen: "Juuri niin! Jungner sanoo, että siinä 'pääsee sisään näihin eri näkökulmiin'. Mutta kenen näkökulmiin? Googlen insinöörien ohjelmoiman koneen näkökulmiin! Jos minä haluan tietää, mitä mieltä Tanskan pääministeri on, minä luen, mitä hän on sanonut, enkä pyydä konetta leikkimään nukketeatteria. Toimittajan tehtävä on perata totuus esiin, ei rakentaa uusia harhoja."
Erkko: "Toisaalta, Erkki, täytyy myöntää, että ideassa on metodinen oivallus. Jos tekoälyä käyttää haastamaan omia ajatusmallejaan – 'mitä en huomannut tässä jutussa?' – se voi olla hyödyllinen työkalu ammattilaiselle. Mutta se vaatii pohjaksi juuri ne sata kirjaa. Ilman sivistystä ihminen ei osaa arvioida, puhuuko kone viisaita vai täyttä pajunköyttä."
Laatikainen: "Siinä se asian ydin onkin. Työkalu on hieno, mutta isäntä on laiska, jos hän luulee pääsevässä oikotietä onneen. Jos nuori toimittajaopiskelija siellä Jyväskylässä luulee, että Geminin 'Kekkonen-simulaatio' korvaa historian opinnot, niin me olemme pulassa. Journalismi tarvitsee asiantuntemusta, ei pelkkää 'huikean nopeaa' prosessointia. Kyllä se on niin, että hiki kuuluu asiaan, oli kyse tiedonhankinnasta tai kirjoittamisesta."
Erkko: "Aivan. Teknologia tarjoaa meille kartan, mutta meidän on edelleen itse käveltävä maastossa. Jungnerin metodi on kuin katsoisi valokuvaa vuoresta ja väittäisi valloittaneensa huipun."